Muutaman vuoden koronatauon jälkeen olen jälleen alkanut käydä museoissa. Tänään vierailun kohteena oli Jean Sibeliuksen (1865-1957) kotimuseo Ainola Tuusulanjärven rannalla Järvenpäässä ja vain noin puolen tunnin paikallisjunamatkan päässä Helsingistä. Matkaan lähdin ajoissa jo aamuvarhaisella pian kello yhdeksän jälkeen, jotta en osuisi pahimpaan kävijäruuhkaan keskellä päivää. Ainolaan on helppo mennä paikallisjunalla, sillä R-juna pysähtyy Ainolan seisakkeella, josta on noin kilometrin kävelymatka museoon. Neljän eli ABCD-vyöhykkeen junalippu Helsingin keskustasta Ainolaan maksoi 3,20 euroa, kun sen osti voimassa olevan AB-vyöhykkeen kausikortin lisävyöhykkeeksi. Museon 15 euron sisäänpääsymaksun kuittasin luonnollisesti Museokortilla, joten loppujen lopuksi päiväretki Ainolaan tuli hyvin edulliseksi. Kuvitettu pieni museon opasvihkonen maksoi kaksi euroa.

Ainola pihapiireineen on varmasti ollut idyllinen ja rauhallinen asuinsija vielä noin sata vuotta sitten. Nyttemmin naapurustoon on noussut uusia omakotitaloja, ja puutkin ovat kasvaneet vuosikymmenten varrella niin, ettei työhuoneen ikkunasta tahdo enää olla näkymää Tuusulanjärvelle. Liikenne on lisääntynyt huomattavasti ja läheisen liikenteen melu kantautui selvästi Ainolaan asti. Talon suunnitteli aikansa megatähti, arkkitehti Lars Sonck (1870-1956), joka on kunnostautunut lukuisten tunnettujen rakennusten ja talojen suunnittelijana. Rakennustyöt alkoivat vuonna 1903, ja Sibeliuksen perhe pääsi muuttamaan valmiiseen alakertaa vuotta myöhemmin syksyllä 1904. Siitä lähtien Ainola on ollut perheen koti aina vuoteen 1969 asti, jolloin Jannen puoliso Aino Sibelius (1871-1969) kuoli kunnioitettavassa 98 vuoden iässä. Sibeliuksen tyttäret myivät Ainolan Suomen valtiolle vuonna 1972, ja se avattiin yleisölle museona vuonna 1974. Alapihalle oli samalla valmistunut huoltorakennus, jonka vuonna 2010 uudistettu rakennus toimii myös lipunmyyntinä, museokauppana ja kahvilana.

Ainolan kotimuseo on hieno vierailukohde. Aamulla pääkaupunkiseudun yllä leijaili tasaisen harmaa pilviverho, joka kuitenkin alkoi repeillä jo aamupäivällä saavuttuani Ainolan seisakkeelle. Vain kymmenessä minuutissa harmaus oli jo poissa ja tilalle olivat seilanneet valkoiset kumpupilvet kirkkaan siniselle taivaalle. Luvassa oli hieno ja aurinkoinen päivä museokäynnille. Lämpötila alkoikin hiljalleen nousta hellelukemiin, mutta vilvoittava puolituntinen löytyi Ainolan päärakennuksen kellarista, jossa pyöri taukoamatta noin puolen tunnin mittainen video Sibben elämästä. Museosta on avoinna vain alakerta, mutta jo sekin on näkemisen arvoinen. Kaikkialla oli aistittavissa tuulahduksia menneiltä ajoilta aina 1970-luvun alkuun, johon aika talossa on pysähtynyt. Retkeni Ainolaan onnistui erinomaisesti ja osittain siitä on kiittäminen myös upeasta kesäsäästä.