Osta joku riepu

Otan aika ajoin valokuvia esineistä, jotka sitten syvään kuvankäsittelyohjelmalla. Tähän tarkoitukseen olen jo pitkään tarvinnut valkoista heijastamatonta ja rypytöntä kangasta. Ajattelin, että valokuvausalan liikkeissä varmaankin myydään tarkoitukseen sopivia valkokankaita, joten päätin pistäytyä Kampin keskuksessa olevassa Kodak Express -liikkeessä. Kyselin myyjältä valkokangasta, johon sain suureksi yllätyksekseni vastauksen: "Mene Anttilasta ostamaan joku riepu." Olin niin ällikällä lyöty, etten osannut sanoa tuohon laukaukseen mitään, joten kiitin ja poistuin sanattomana liikkeestä.

Olen useaan otteeseen kirjoittanut suomalaisesta olemattomasta asiakaspalvelusta. Tämä oli jälleen yksi esimerkki lisää siitä, miten Suomessa ei osata käydä kauppaa ja kuinka asiakkaan päälle suorastaan syljetään tiskin takaa. Olen ollut aiemmin yrittäjänä ja tiedän, kuka maksaa viulut ja työntekijöiden palkat. Niitä ei maksa firman omistaja eikä yhteiskunnan sosiaaliturva. Viulut maksaa kaupan ovesta sisään marssiva asiakas. Asiakkaalla ei ole mitään syytä antaa pois rahojaan, jos häntä kohdellaan kaltoin liikkeessä. Asiakas äänestää jaloillaan ja poistuu rahamassinsa kanssa takaisin kadulle etsiäkseen kilpailijan kaupan.

Mikä lie ollut tämän nuoren miehen ongelma, kun maksavasta asiakkaasta piti päästä eroon. Luulisi liikehuoneiston vuokran Kampin keskuksen sisääntuloaulassa olevan sitä luokkaa, että jokainen sisään tallusteleva asiakas pitäisi lypsää. Varmaankin kauppa oli käynyt tuona lauantaina kohtuullisen hyvin ja myyntitavoite oli tullut täyteen. Tai sitten myyjä oli vain töissä tässä liikepahasessa. Hänen ei tarvitse murehtia seuraavan kuun vuokranmaksua tai palkkojen tilitystä. Tällaiset ikävät asiathan hoitaa pankki!

Julkaistu tiistaina 4.7.2006 klo 17:00 avainsanalla shoppailu.

Edellinen
Kehitys karkaa käsistä
Seuraava
Ystävä sä naisien