Minulle tuli tänään yllättäen tarvetta kipaista kaupungilla. En yleensä käy keskustassa viikolla, vaan ajoitan shoppailut viikonlopulle. Tänään päätin kuitenkin laajentaa tavanomaista kauppareissuani ja menin kotikulmillani sijainneen maitokaupan sijasta aivan Helsingin ytimeen. Syitä oli kertynyt muutama ja yksi niistä oli hiljattain julkaistu kirja Presidentti ja toimittaja (ISBN 978-951-0-40255-9, WSOY, 2017), jonka Maarit Tyrkkö on kirjoittanut vuosistaan presidentti Urho Kekkosen toimittajana ja läheisenä ystävänä. Kirja kiinnosti minua alusta asti ja ajattelinkin ostaa sen ennemmin tai myöhemmin. Eilen huomasin eräästä uutisotsikosta, että teoksessa on jokin asiavirhe, joka tänään uutisoitiin uudemman kerran. Samassa artikkelissa virhe todettiin ja kerrottiin, että se korjataan seuraavaan painokseen. Minulle tuli kiire saada käsiini tämä ensimmäinen painos, jossa on siis tuo mainittu virhepainanta. Kirjasta saattaa nimittäin joskus vielä tulla virheestään johtuen jonkinlainen keräilyharvinaisuus vähän samaan tapaan kuin virhepainetuilla postimerkeillä. Keräilijät arvostavat muutenkin ensipainoksia, joten tässäkin mielessä kirjan hankinta tuli minulle ajankohtaiseksi.

Helsingin keskustan Sokoksesta kirja oli päässyt tänään loppumaan. Kävelin kadun toiselle puolelle Suomalaiseen kirjakauppaan, jossa opuksia oli läjäpäin. Nappasin siteen, siis sidotun kirjan, kainaloon ja asetuin jo jonottamaan, kun kuulin kassatoimihenkilön myyvän muovikassia edessäni olleelle asiakkaalle. Tarvitsin kassin, mutta en ollut siitä halukas mitään maksamaan, joten käännyin kannoilla ja laitoin kirjan takaisin pinoon ja suuntasin kohti Akateemista kirjakauppaa. Yllätyksekseni teos oli siellä viisi senttiä halvempi, joten tiiliskivi lähti mukaani. Kassalla sain tarvitsemani muovikassinkin kaupan päälle. Juuri kun olin saanut maksut hoidettua, puhelimeni soi. Kouraisin kassin käteeni ja kiiruhdin myymälän ulkopuolelle puhumaan asiat halki vakuutusmyyjän kanssa. Aikamme siinä Akateemisen pehmoisella nahkatuolilla teimme kauppaa vakuutuksesta, kunnes vihdoin pääsin taas jatkamaan matkaani.

Alun perin tarkoitukseni oli täydentää jääkaappia lähimarketin ruokaostoksilla. Nyt seisoin Kolmen sepän patsaan luona näppäilemässä valokuvia erikoisesta näkymästä. Kuuluisan patsaan jalusta oli kiedottu kuplan sisälle ja sisällä kuplassa käyskenteli ihmisiä kadulta. Olin lukenut aiemmin jostakin uutispätkästä Helsinki Design Weekin tilateoksesta, jonka on toteuttanut berliiniläinen arkkitehtiryhmä Plastique Fantastique. Muovinen pop up -installaatio symboloi pystyttäjiensä mukaan kesän loppumista ja ihmisten paluuta töihin. Hieno teos oli kerännyt ansaitusti paljon uteliaita ohikulkijoita ja sisälleen paljon vierailijoita. Muovisessa kuplassa tullaan Design-viikon aikana kuulemaan konsertteja sekä luentoja muotoilusta ja arkkitehtuurista.

Kello kävi ja eteni vääjäämättömästi kohti kuutta illalla. Minulla oli vielä pari tehtävää edessä. Palasin takaisin Sokoksen tavarataloon ja menin siellä suoraan asiakaspalvelupisteeseen. Päivitin vihreän S-etukorttini nykyaikaiseksi sirulliseksi kortiksi, sillä halusin siirtyä täysin sähköisiin kauppakuitteihin. S-ryhmä ilmoitti, oliko se nyt eilen, että nyt asiakkaat voivat saada kuittinsa sähköisessä muodossa. Otin ominaisuuden heti käyttöön S-mobiilissani, mutta vielä halusin paperisista kuiteista kokonaan eroon. Tämä ominaisuus puolestaan vaatii sirullisen S-etukortin vilauttamista kassalla, jolloin kuitti näkyy vain sähköisesti. Paperikuitista on ainakin yksi hyöty eli jos sattuu samalla kauppareissulla useaan eri liikkeeseen ja joutuu todistamaan maksaneensa aiemmat ostokset. Onnistuuhan tämä nytkin, jos vain muistaa ottaa älypuhelimensa mukaan ja jos siinä on akkulatausta jäljellä.

Enää oli jäljellä ruokaostokset. Laskeuduin Asematunnelin S-marketiin hissillä ja aloin keräillä ostoksia koriin. Tunnelmani nousi heti sisälle päästyäni korkealle, kun kuulin taustalla soivan tutun rock-biisin. Ämyreistä karjui nimittäin Noddy Holder, joka muistetaan 1970-luvulta brittiläisen Slade-yhtyeen käheä-äänisenä kitaristi-laulajana. Taustalla soiva kappale oli Cum On Feel the Noize vuodelta 1973 ja hieman erikoinen valinta valintamyymälän muzakiksi. Biisi julkaistiin singlenä helmikuussa ja nousi välittömästi listojen ykköseksi samaan aikaan niin Iso-Britanniassa kuin Irlannissakin. Ralli lukeutuu aikakautensa johdosta glam rock -genreen kuten bändikin, joskin kyseessä taitaa olla paremminkin alkuaikojen hard rock -tyyli. Slade jäi soimaan koko kotimatkan ajaksi, ja laitoinkin sen heti soimaan Spotifystä, jossa Sladen muusiikkia on tosin hyvin niukasti. Tämäkin laulu löytyy Rock Anthems -albumilta ja siis helpoiten hakemalla se nimen mukaan. Pitkäksi venähtänyt ostosreissu kesti lopulta kaksi tuntia ja pääsin vihdoin kotiin vähän kuuden jälkeen alkuillasta.