Nettitunnusten uusinnat

Syyskuun vaihde tiesi monelle fi-tunnuksen haltijalle jälleen rahanmenoa. Kolme vuotta sitten tunnukset tulivat yrityksille yleisesti saataville. Tuolloin kuka tahansa sai rekisteröidä periaatteessa minkä tahansa tunnuksen. Kansallisten tunnusten vapautumista rinnastettiin vuosisadan kilpajuoksuksi, jossa monet yrittivät rekisteröidä jonkun tutun suomen kielen sanan. Moni kilpajuoksussa pärjäsikin ja tuli onnelliseksi tunnuksen haltijaksi. Moni myös jäi ilman haluttua tunnusta, sillä tässä kisassa kirjaimellisesti nopeimmat söivät hitaat.

Nettitunnuksissakin on nyt palattu normaaliin arkeen. Kolmen vuoden sykli alkoi jälleen, nyt siis toisen kerran suuren uudistuksen jälkeen. Tuolloin kolme vuotta sitten monet tuskailivat, kun eivät päässeet rekisteröimään tunnuksiaan suuren ruuhkan vuoksi. Itse rekisteröin shakedown.fi -tunnuksen samaisena syyskuun ensimmäisenä päivänä enkä kokenut mitään ongelmia. Koko prosessi oli ohi muutamassa minuutissa. Nyt on tunnus jälleen uusittu ja Shakedown-yhtyeen uusi kolmivuotiskausi on alkanut. Kaikilla ei kuitenkaan ole käynyt näin onnellisesti.

Alan uutiset kertoivat tänään, että valtioneuvoston nettitunnus vanhentui viime perjantaina. Seurauksena oli luonnollisesti sivuston sulkeutuminen. Syitä moiseen mokaan annettiin jos jonkinlaisia. Tämäkään osoite ei ollut ainoa valtiovallan omistama tunnus, joka pääsi vanhentumaan. Myös hallitus.fi oli perjantaina pimeänä. Sivustot saatiin avattua myöhemmin iltapäivällä, joten suurta haittaa näkymättömyydestä tuskin syntyi. Tunnusten vanhentuminen tuntuu kaiken kaikkiaan omituiselta, sillä viestintävirasto on ansiokkaasti muistuttanut pitkin kesää tulevasta eräpäivästä. Myös valtakunnan uutiset ovat ahkerasti toistaneet historiallista päivää.

Loppujen lopuksi fi-tunnuksia jäi uusimatta noin 20 000 kappaletta. Osa näistä tunnuksista oli avattu jotain kampanjaa varten, joten ne joutikin uudelleenrekisteröitäviksi. Osa tunnuksista on varmaankin rekisteröity jälleenmyynnin toivossa, mutta kun ostajaa ei löytynyt, on sitten luovuttu kyseenalaisesta rahastamisesta. Vapautuneet tunnukset ovat vapaata riistaa kolmen kuukauden kuluttua. Tänä aikana edellinen omistaja voi vielä rekisteröidä tunnuksen itselleen. Tosin sivustot ja sähköpostiliikenne eivät ole käytössä ennen rekisteröinnin uusimista.

Julkaistu maanantaina 4.9.2006 klo 17:03 avainsanalla Internet.

Edellinen
Valokuvausportaali
Seuraava
Kesätentin tulos