Myllyn teräs

Myllysilta
Kuva
Matti Mattila

Turun läpi virtaavan Aurajoen yli rakennetaan uusi silta. Sillanrakennuspuuhiin on jouduttu vuonna 1975 valmistuneen Myllysillan vaurioiduttua käyttökelvottomaksi kevättalvella. Aikoinaan moderni sirorakenteinen Myllysilta ei sittenkään jaksanut liikenteen kuormaa ja alkoi uhkaavasti notkua maaliskuun alussa. Silta on ollut kaupunkilaisten puheenaiheen valmistumisestaan lähtien eikä syynä suinkaan ole aina ollut sen kaunis ulkomuoto vaan jo parin vuoden kuluttua avaamisestaan havaitut vauriot. Ensimmäiset ongelmat sillan kanssa havaittiin tosin jo heti sen valmistuttua. Myllysilta oli useaan otteeseen suljettu eritoten 1980-luvulla ja lopullisesti sen ylittäminen kiellettiin 6.3.2010, kun silta alkoi painua kohti Aurajokea. Syvimmillään kansi roikkui lähes puolentoista metrin verran alkuperäisestä korkeudestaan.

Myllyn teräs
Kuva
WSP Finland Oy / Turun kaupunki

Myllysiltaa puretaan paraikaa uuden ja uljaan ylikulun tieltä. Uuden sillan nimeksi tulee Mylly teräs ja se viittaa rakennettavan sillan teräsrakenteeseen. Vahingosta viisastuneina kaupungin päättäjät rakentavat tällä kertaa kolmiaukkoisen väylän, jossa seisoo siis kaksi virtapilaria tukevasti joen pohjassa, jotka perustetaan porapaaluilla kallion varaan. Siltakannen hyötyleveys on 20 metriä ja se on moderni teräksinen ensisijaisesti ajoneuvoliikenteelle tarkoitettu kaupunkisilta, joka on verhoiltu ruostumattomalla teräksellä. Sillan pelkistetty muotokieli sopii vaativaan suunnittelupaikkaan ja kaupunkikuvaan. Sillan kannen muotoa on pelkistetty verhoilulla, joka muistuttaa lentokoneen siipeä. Virtapilarien muotoilu toistaa kannen kaarevia muotoja. Uuden sillan on tarkoitus olla käytössä syyskuussa 2011. Viimeistään silloin on hyvä syy piipahtaa Turussa.

Julkaistu maanantaina 21.6.2010 klo 18:06 avainsanoilla historia ja kaupunki.

Edellinen
Kuluttajan tietoiskut
Seuraava
Surun pyyhit silmistäni