Muoviton syyskuu

Syyskuun alkuun on enää viikko. Pitkään odotettu ja aina liian lyhyeksi jäänyt kesä päättyy ainakin kalenterikuukauden nimen perusteella. Kylmänviileän alkukesän jälkeen Suomenkin perukoille rantautui oikein kunnon eteläeurooppalainen helle, jonka ihanuudessa tai kurimuksessa kärvisteltiin muutama viikko. Olipa ilmastonmuutos päällä tai ei, Suomessa vuodenajat sentään ovat vielä niin kuin ennen vanhaan. Syksyn myötä käynnistyvät taas myös teemakuukaudet, joita riittää aina uuden vuoden puolelle. Ensimmäisenä teemakuuna aloittaa Muoviton syyskuu. Heti perään jatkaa Lihaton lokakuu, ja marraskuussa vietetään Viiksi-Vallujen omaa Movemberiä. Tipaton tammikuu on jo klassikko.

Kuva
Shena Tschofen

Muovijätteestä ja sen valtavasta määrästä on keskusteltu vuosikausia. Mitään näkyviä konkreettisia muutoksia jätteen vähentämiseksi ei ole tehty. Päivittäistavarakaupat ovat oikeastaan vain päinvastoin toimillaan lisänneet jätevuoren korkeutta esimerkiksi tarjoamalla kassalla muovipusseja pakasteille. Viimeisin muovinen turhake ilmestyi Valion maitopurkkeihin, joissa on nykyään uusavuttomia varten muovikorkki, kun nykyihminen ei taida enää osata avata pahvista pakkausta. Kassalla jaettavat pakastepussit ovat mukavuutta. Pakasteiden ympärille tiivistyy helposti kondenssivettä, kun tuote otetaan pakkasesta huoneenlämpöön. Vesi puolestaan kastelee muut ostokset ja jos tällaisen suojaamattoman pakasteen vieressä sattuu olemaan jotain paperista tai pahvista, saattaa tuloksena olla kotona märkä ostos. Ongelmalta vältytään, kun pakaste kääritään muovipussiin. Tällainen mukavuus tosin maksaa monella tapaa. Kuluttaja luonnollisesti kustantaa muovipussit tuotteiden hinnoissa, sillä eivät ne oikeasti ilmaisia ole siellä kassalla. Harva kauppias tekee tieten tahtoen tappiota. Kustannuksia kertyy lisää, kun harmittomalta tuntuva muovipussukka päätyy roskiin ja usein vieläpä sekajätteeksi. Jäte päätyy useimmiten luontoon ja luonto turmeltuu. Sotkuinen ympäristö siivotaan, toivottavasti, ennemmin tai myöhemmin, ja kun siivoustalkoisiin harva osallistuu eikä siivousoperaatiolle muutenkaan tunnu koskaan löytyvän maksajaa, lankeavat kustannukset usein yhteiskunnan maksettaviksi. Yhteiskunta perii rahat viime kädessä kuluttajilta veroina, ja näin ympyrä sulkeutuu.

Muoviton syyskuu on turhan muoviroskan syntyä vähentämään pyrkivä teemakuukausi. Syyskuun tavoitteena on vähentää muovin käyttöä päivittäisessä elämässä ja tehdä nuukailusta pysyvä tapa. Kaupoissa jotkut kuluttajat tosin ovat ymmärtäneet idean hieman väärin, sillä hyvin usein näen ruokakaupassa henkilöitä, jotka ovat ahtaneet syliinsä ostoksia ja yrittävät niitä käsissään taiteillen suoriutua kassalle. Ostosten keräämistä varten saa ottaa lainaksi kaupan muovisen ostoskorin, jonka käyttäminen ei ole kiellettyä edes muovittomana syyskuuna. Kauppaan kannattaa sen sijaan ottaa mukaansa kangaskassi ja ahtaa maksamansa ostokset sinne muovikassin sijaan. Jos kankaista kassia ei satu omistamaan tai se jäi kotiin, on monissa kaupoissa nykyään mahdollista ostaa sellainen viimeistään kassalla. Muovisesta pakkausjätteestä ei sen sijaan pääse eroon helpolla tai nopeasti. Hedelmät voi kuitenkin pakata muovipussin sijaan paperipussiin tai teipata hintalapun suoraan yksittäisen hedelmän kylkeen. Paperipusseja puolestaan löytyy yleensä leipäpisteen luota. Muovin käytön vähentäminen on kiinni siis enemmän viitseliäisyydestä kuin tietämättömyydestä. Pienistä teoista syntyy kulutustottumuksia, jotka heijastuvat lopulta muovia käyttävään teollisuuteen.

Julkaistu sunnuntaina 24.8.2014 klo 10:25 avainsanalla tapahtumat.

Edellinen
Vilvoitusjuoma
Seuraava
Nimpparikakkukone