Mexico-kahvi

Sähköpostiini oli tullut viesti kansalliselta postiyhtiöltämme. Itella-nimelläkin tunnettu postimme oli lähettänyt hieman ennen kello kolme aamuyöllä viestin saapumisilmoituksesta. Luonnollisestikaan en ollut monitoroimassa sähköpostia tuohon aikaan ja luin viestin vasta aamulla. Sähköpostiviesti oli salaperäinen, koska sen otsikossa luki vain, että olin saanut postia Netpostiin. Varsinainen viesti ei juurikaan valaissut tilannetta sen enempää, sillä siinä vain todettiin, että Netpostissa odottava kirje oli saapumisilmoitus lähetyksestä. Kummalliseksi tämän kaiken salaperäisyyden teki se tosiseikka, etten ollut tilannut mitään enkä odottanut mitään lähetystä.

Mexico-kahvi

Kiiruhdin Netpostiin lukemaan saapumisilmoitusta. Sain selville, että lähetyksen lähettäjänä oli tunnettu kahvipaahtimo Paulig. Sisällöstä ei ollut vieläkään tietoa, mutta aavistelin siellä olevan jotain kahviin liittyvää. Myöhemmin iltapäivällä menin postiin noutamaan lähetystä ja säilytin jännityksen kotiin asti. Sain postista pienehkön pussikuoren, joka tuntui pehmeähköltä tunnusteltuani sitä hellävaraisesti. Kuoren avattuani sieltä löytyi 250 gramman pussi Mexico-kahvia ja lyhyt saatekirje. Vasta nyt muistin osallistuneeni loppukesästä erääseen Pauligin järjestämään kyselyyn, jossa pyydettiin kuvailemaan unelmieni futuristinen kahvipakkaus. Nyt saamani pussillinen kahvia oli mukava yllätys, ja siitä keitetty kahvi tulee varmasti juotua, kahvinystävä kun olen.

Paulig on tänä vuonna muistanut minua erilaisilla kahvilahjoilla nyt jo kolmasti. Tammikuussa sain neljän Presidentti-paahdon maistiaiset ja pian sen jälkeen helmikuussa sain puolen kilon Juhla Mokka -paketin. Ahkera osallistumiseni Pauligin erilaisiin kilpailuihin ja tapahtumiin on palkittu tänä vuonna melkein kahdella kilolla kahvia, mistä lähetänkin lämpimät kiitokset suosikkikahvini paahtajalle. Uusi jännitys odottaa, kun ryhdyn maistelemaan tämänpäiväistä Mexico-kahvia. Mexico on suhteellisen uusi tuote, joka on tullut Pauligin alkuperämaakahvien sarjaan vasta tänä syksynä. Luvassa on keskipaahtoinen, vahvahko ja aromikas kahvinautinto, jonka valmistaminen onnistuu kotona perinteisellä suodatinkeittimellä tai pressopannulla.

Julkaistu Thursdayna 2.10.2014 klo 17:47.

Edellinen
Arvolipun kuitti
Seuraava
Korkeasaaripäivä