Martin muistolle

Martti Ahtisaari (1937-2023)
Kuva
Tomas Whitehouse

Suuri valtiomies Martti Ahtisaari (1937-2023) on poissa. Suomen kymmenes presidentti oli ensimmäinen suoralla kansanvaalilla valittu päämiehemme. Ahtisaari toimi tasavallan presidenttinä pian lamavuosien jälkeen vuodesta 1994 vuoteen 2000 eli yhden täyden kuusivuotiskauden. Ennen presidenttikauttaan hän toimi useissa merkittävissä tehtävissä Suomen ulkoministeriössä ja Yhdistyneissä kansakunnissa. Presidenttikautensa jälkeen Ahtisaari perusti arvostetun rauhanvälitysjärjestö CMI - Martti Ahtisaari Peace Foundationin ja toimi kansainvälisissä rauhanneuvottelun ja sovittelun tehtävissä. Tunnustuksena pitkäjänteisestä työstään rauhan puolesta presidentti Ahtisaarelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 2008.

Tänään satuin aamulla noin kahdeksan aikaan kävelemään Helsingissä Mariankadulla. Huomasin kahden työmiehen työn touhussa presidentinlinnan Mariankadun puoleisen sivuoven edustalla. He olivat pystyttämässä metallista ja ilmeisen väliaikaista liuskaa portaiden yli ovelle. En kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota vaan jatkoin harppoen matkaani. Muutamaa tuntia myöhemmin oivalsin tuon liuskan tarkoituksen. Presidentti Ahtisaaren surukirja avattiin presidentinlinnassa kymmeneltä aamupäivällä. Näin liikuntarajoitteisillakin kansalaisilla oli mahdollisuus osoittaa surunvalittelunsa paikan päällä. Itse jätin surunvalitteluni sähköisesti verkossa. Martti Ahtisaari teki Suomea tunnetuksi maailmalla oikean valtiomiehen tyylillä. Koko kansan presidentti on nyt poissa keskuudestamme, mutta Martin muisto elää.

Julkaistu tiistaina 17.10.2023 klo 18:01 avainsanalla tapahtumat.

Edellinen
CBD-öljy ja sen terveyshyödyt
Seuraava
Neljä kysymystä