Mämmin aika

Mämmi
Kuva
Suvi Korhonen

Pääsiäinen on perinneruokien aikaa. Pashat, pääsiäismunat, mämmi ja monet muut sesongin herkut notkuvat ruokapöydissä. Mämmi on yksi suomalaisten perinneruokien erikoisuus. Monet vierastavat tätä herkullista ruis- ja mallasjauhoista tehtyä puuroa ehkä sen erikoisen ulkonäön vuoksi. Muutamien mielestä mämmi näyttää vastenmieliseltä, koska se muistuttaa ekskrementtiä. Ruokaa ei pidä arvostella sen mukaan, miltä se näyttää aivan kuten ei pidä arvostella kirjaakaan sen kannen perusteella eli ei ole koiraa karvoihin katsominen. Mämmi on maukkaampaa kuin miltä se näyttää. Tänään sainkin taas vuoden tauon jälkeen maistella tummaa pääsiäisherkkua, kun lounaan jälkiruuaksi oli tarjolla tuokkonen mustaa makiaa. Parhaiten mämmi maistuu kunnon kermalorauksen kera, mutta joskus, kuten tänään, kastikkeeksi tarjotaan maitokermaa eli maidolla jatkettua gretaa. Kerma on kalliimpaa ja siksi on ymmärrettävää, että sitä mielellään laimennetaan halvemmalla maidolla. Kastikkeesta tulee samalla juoksevampaa eikä se enää jämähdä mämmin päälle samalla tavalla kuin aito kerma. Maitorasvan kyllästämä kellertävä kahvikerma on omiaan maustamaan makeanhapanta mämmipuuroa. Siinä samassa sitä lorahtaa iltapäiväkahvin sekaan, joten mikään ei mene hukkaan, vaikka ostaisi kaupasta roveen sijasta pikkupikarin. Makunystyröitä hemmottelevaa mämmiä saa jälleen hetken aikaa, kunnes pääsiäinen on ohi ja siirrytäänkin sitten seuraavan perinneruuan kimppuun. Simasta ja tippaleivästä kuullaan vielä ennen vappua.

Julkaistu Wednesdayna 8.4.2009 klo 18:14 avainsanalla ruoka.

Edellinen
Veroilmoitus verkossa
Seuraava
Tour Eiffel Magazine