Maija Poppanen lentää taas

Kaunis syksyinen lauantai-ilta huipentui eilen hurmaavan ihastuttavaan teatteriesitykseen. Helsingin Ruotsalaisessa teatterissa eli Svenska Teaternissa sai viikko sitten ensi-iltansa kaikille tuttu Maija Poppanen. Tällä kertaa Mary Poppins lauloi yhdessä lukuisten ystäviensä kanssa maailmalla menestyneessä musikaalissa, samaisessa produktiossa, joka 11 vuotta sitten viihdytti Helsingin kaupunginteatterissa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun nautin Maija Poppasen musikaalista. Ensimmäisen kerran näin ja kuulin tämän Cameron Mackintoshin tuottaman englanninkielisen esityksen Lontoossa vuonna 2007. Sitä seurasi suomenkielinen tuotanto muutama vuosi myöhemmin vuonna 2009 Helsingin kaupunginteatterissa. Eilen oli sitten ruotsinkielisen esityksen vuoro, kun kattojen kuningatar lennähti Svenska Teaternin yleisön eteen.

Kuva
Svenska Teatern

Ostin lipun Maija Poppasen esitykseen tälle syksylle hyvissä ajoin jo helmikuussa eli reilut puoli vuotta sitten. Tuolloin ei vielä ollut tiedossa, miten koronavirus tulee kurittamaan ihmiskuntaa mullistaen monet tutut ja arkiset asiat päälaelleen. Maijan esitykset Svenska Teaternissa olivat siirtyneet myöhemmiksi ja niin myös minulle varattu esitys sai uuden ajan viikkoa myöhemmin suunnitellusta. Teatteri kuitenkin järjesteli nautinnollisen iltani erinomaisesti, vaikka jouduinkin odottamaan vielä yhden viikon lisää. Viikko kannatti odottaa.

Esitys oli toteutettu ällistyttävän hienosti. Lavastus, puvut, valot ja ylipäätään kaikki olivat kohdillaan. Kolmituntista musikaalia oli ilo seurata etenkin, kun näyttelijät suoriutuivat vaativista rooleistaan ja lauluosuuksistaan käytännöllisesti katsoen täydellisen virheettömästi. Yleisöä sen sijaan oli vain puolet normaalista. Vain joka toinen penkkirivi oli käytössä eivätkä aitiotkaan olleet täysiä. Kaikkialla oli nähtävillä koronan aiheuttamat järjestelyt, mikä hieman latisti illan tunnelmaa. Mutta kun valot salissa sammuivat esityksen alkaessa, sai kaiken maailman kammotukset jäädä ainakin hetkeksi taka-alalle viihdyttävän esityksen ja musiikin säestämänä. Paremmin ei olisi iltaansa voinut enää viettää, ellei sitten olisi suunnannut simppelikasino.vip-sivustolle vaihtoehtoisista viihdykkeistä nauttimaan.

Julkaistu sunnuntaina 11.10. klo 10:53 Musiikki-luokassa avainsanoilla musiikki, musikaalit ja teatteri.

Edellinen
Helppo omenapiirakka
Seuraava
Virkeyttä syksyyn
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä