Madi

Osapuilleen vuosi sitten kesäkuun puolivälissä kiinnitin huomioni erääseen postaukseen Facebookissa. Viestin oli julkaissut David Bowien (1947-2016) virallisella sivulla hänen poikansa Duncan Jones. Viestissä mainostettiin tulevaa sarjakuvaseikkailua, joka joukkorahoitettaisiin Kickstarterissa. Tutustuin suunniteltuun sarjakuvaan, jonka otsikkona oli Madi: Once Upon A Time In The Future. Ensimmäiset luonnokset vakuuttivat heti, ja päätin saman tien rahoittaa projektia ja hankkia itselleni Deluxe-painoksen 99 dollarilla. Kampanjaa rahoitti kaikkiaan 6 860 sarjakuvan ystävää eri puolilta maailmaa. Projekti keräsi peräti 366 610 dollarin rahoituksen. Kampanja oli käynnistynyt 19.5.2020, ja olin järjestyksessä 5 521. rahoittaja osallistuttuani kuukauden kestäneen kampanjan viimeisenä päivänä 19.6. Seuraavaksi alkoi pitkä odotus työn valmistumiseksi. Sarjakuvan oli arvioitu valmistuvan marraskuussa 2020, mutta monien vaiheiden jälkeen sain ostamani teoksen noin puoli vuotta arvioitua valmistusaikaa myöhemmin.

Madi: Once Upon A Time In The Future

Deluxe-paketti saapui vihdoin viime torstaina. Pakettiautomaatissa odotti melkoinen lähetys, jolla oli kokoa ja painoakin lähes neljä kiloa. Upea kovakantinen laitos toimitettiin hienossa pahvikotelossa, jonka yksi kulma oli tosin hieman painunut kasaan kuljetuksessa. En tiedä, missä kaikkialla kirja oli seikkaillut, mutta se oli painettu Kiinassa ja toimittiin kenties jostakin Euroopan varastosta. Madi-albumin Deluxe-versiossa on kaikkiaan 260 hienosti ja värikkäästi kuvitettua sivua sekä yli 60 sivua lisämateriaalia. Albumin mukana tuli myös Duncan Jonesin ja kuvittaja Alex de Campin signeeraama printti. Lisäksi mukana tuli joukko tuottajien valitsemia yksittäisiä printtikopioita albumista. Kaiken kruunasi komea brodeerattu hihamerkki.

Madi: Once Upon A Time In The Future

Madi on huima graafinen romaani ja seikkailu lähitulevaisuudessa. Tarinan takana on elokuvaohjaaja Duncan Jones ja kirjailija Alex de Campi. Taiteellisesta toteutuksesta vastaa iso joukko taitavia sarjakuvataitelijoita, jotka ovat kukin kuvittaneet 8-30 sivua albumista. Madi on kolmas ja samalla viimeinen tarina Mooniverse-sarjassa, joka on toisistaan riippumattomien tulevaisuuteen sijoittuvien seikkailujen sarja. Madi Preston on Iso-Britannian erikoisoperaatioiden eli J-Squad-yksikön veteraani. Hän ja muut hänen tiiminsä jäsenistä ovat jääneet eläkkeelle armeijasta, mutta työskentelevät nyt brittiläisen Liberty Inc. -yhtiön palveluksessa palkkasotureina. Häikäisevän jännittävä tarina kiertää maapallon ulottuen Shanghaista Sohoon. Jos et ehtinyt hankkia tätä hurjaa seikkailua Kickstarter-kampanjassa, voit yhä ostaa sarjakuva-albumin Z2 Comics-kustantamon verkkokaupasta. Kirjasta on saatavana pehmeä- ja kovakantinen teos sekä Deluxe-versio hienolla pahvikotelolla.

Jones, Duncan ja de Campi, Alex

Madi

Once Upon A Time In The Future

ISBN
978-1-940848-70-6
Kustantaja
Z2 Comics

Julkaistu lauantaina 29.5.2021 klo 15:18 Sarjakuvat-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Pelkkää pilaa
Seuraava
Vertailusivustoilta edullisin vaihtoehto