Maailman leivontapäivä

Vuoden jokaiselle päivällä taitaa löytyä jokin teema. Tänään on vuorossa maailman leivontapäivä, jota vietetään vuosittain näin toukokuun puolivälissä. Teemapäivä lienee monikansallisen monitoimialayhtiö Unileverin myynninedistämiskampanja. Tällaiseen johtopäätökseen tulin tutkiessani virallisen sivuston linkkejä, joista osa vei Unileverin sivuille. Esimerkiksi evästeistä ja tietosuojakäytännöistä kertovat sivut ovat Unileverin sivustolla. Leivontapäivän sivustoa ei taida olla päivitetty viime aikoina, koska siellä juhlitaan 17.5. päivää sunnuntaina, joka oli viime vuonna. Olipa maailman leivontapäivä kenen hyvänsä ideoima ja ylläpitämä, voi kuka tahansa heittäytyä mukaan päivän viettoon leipomusten parissa. Arkipäivä vain ei ole kaikkein ihanteellisin ajankohta ryhtyä leipomaan maukkaita kaakkuja ja muita sokerileipomuksia heti työpäivän jälkeen. Jos jotain pientä makeaa kuitenkin haluaa, voi leivontapäivän kunniaksi pyöräyttää vaikkapa maukkaat vohvelit.

Vohvelit

Vohvelit
Kuva
Mackenzie Mollo
8 annosta
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl vichyvettä
  • 2 dl kuohukermaa
  • 2 munaa
  • 2 rkl sulatettua voita
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl suolaa

Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Lisää munat ja kuivat aineet. Lisää voisula ja vichyvesi taikinaan juuri ennen paistamista. Voitele vohvelirauta rasvalla ennen ensimmäisen vohvelin paistamista. Tarjoile vohvelit heti hillon ja kermavaahdon tai jäätelön kanssa.

Julkaistu tiistaina 17.5.2016 klo 17:50 Ruokaohjeet-luokassa avainsanoilla ruoka ja tapahtumat.

Edellinen
Color Wander
Seuraava
Oktagonin pinta-ala - osa 1