M4P-äänitteen konvertointi

Musiikkia voi nykyään ostaa kappale kerrallaan kymmenistä eri netin musiikkikaupoista. Ostin ensimmäisen musiikkikappaleen Amazonin verkkokaupasta vuosi sitten. Tuolloin kaupasta sai MP3-musiikkia ilman maantieteellistä rajoitusta, mutta nyttemmin palvelu on rajattu vain yhdysvaltalaisille asiakkaille. Euroopan markkinoille on toisaalta tarjolla ihan riittämiin musiikin verkkokauppoja, joiden tarjonta tosin vaihtelee huimasti.

Kuukausi sitten ostin iTunes-kaupasta äänitteen. Ostos edellytti iTunes-soittimen asentamista koneeseen ennen kuin kaupasta ostettua musiikkia pääsi kuuntelemaan. Myöhemmin aloin katua hankintaani. iTunes-ohjelmisto oli nimittäin kirjaimellisesti kaapannut koneeni. Kaikki vähänkin multimediaan viittaavat linkit, näppäinpainallukset ja jopa USB-liitännät olivat iTunes-ohjelmiston hallinnassa. Tämä ärsytti minua suunnattomasti. Asennusohjelman olisi pitänyt kysyä käyttäjältä, mitä ominaisuuksia hän haluaa asentaa ohjelman myötä. Soitto-ohjelma oli asentanut itsensä oletussoittimeksi ja koneeni oli enemmän tai vähemmän sekaisin. Päätin poistaa ohjelman koneeltani, mutta sitä ennen piti konvertoida ostamani äänite MP3-formaattiin. iTunes käyttää omaa M4P-formaattiaan, joka ei noin vain taivu muihin muotoihin etenkään, jos kyseessä on suojattu musiikki, kuten minun tapauksessani. Löysin netistä kuitenkin yksinkertaiset ohjeet, miten M4P-tiedosto konvertoidaan MP3-tiedostoksi.

Konvertointi vaatii vähintään yhden tyhjän CD-levyn, joka sekään ei ole aivan ilmainen. Musiikkiostokselle alkoi hiljalleen kertyä hintaa enemmän kuin olin alun perin kuvitellut. Äänite maksoi vaivaiset 99 senttiä, mutta siihen kun laskee päälle vielä poltettavan levyn hinnan, päästään jo toiselle eurolle. Jos tavoitteena on kuitenkin päästä ärsyttävästä iTunes-ohjelmasta eroon, niin kaipa tuo hinta pitää maksaa. Netistä löytyy musiikkikauppoja, joista saa musiikkia valmiiksi MP3-formaatissa. Esimerkiksi englantilainen 7digital tarjoaa musiikkia käytettävämmässä muodossa ja jopa hieman halvemmalla kuin iTunes. Kaupan ongelmana on vain suppeampi valikoima, josta ei löydy aivan kaikkein eksoottisimpia äänitteitä.

M4P-tiedoston konvertointi MP3-tiedostoksi

  1. Käynnistä iTunes-ohjelmisto.
  2. Vaihda tuontiasetukset valitsemalla Edit-valikosta Preferences. Valitse General-välilehdeltä Import Settings ja vaihda asetus MP3 Encoder -asetukseen. Sulje ikkunat painamalla OK-painiketta.
  3. Osta tarvittaessa musiikkia iTunes-kaupasta.
  4. Aseta tyhjä CD-levy koneeseen.
  5. Valitse poltettavat kappaleet ja käynnistä poltto painamalla Burn Disc -painiketta.
  6. Tarkista asetukset ja valitse levyn formaatiksi Audio CD eli äänilevy.
  7. Aloita poltto painamalla Burn-painiketta.
  8. Kun poltto on valmis, iTunes kysyy tuodaanko äänilevyn kappaleet tietokoneen kiintolevylle.
  9. Käynnistä tuonti, jolloin CD-levylle juuri poltetut kappaleet kopioituvat Music/iTunes/iTunes Music -kansioon MP3-formaatissa.

Julkaistu torstaina 25.9.2008 klo 19:23 avainsanoilla musiikki ja ohjelmistot.

Edellinen
Lenco L-3867 USB
Seuraava
Perjantaipulma 39/2008
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä