Lounaalla Lahdessa

Kävin tänään lounaalla Lahdessa. Läksin junalla matkaan hieman ennen puolta päivää. Tunnin junamatka taittui suhteellisen nopeasti Z-junalla ja hyvän kirjan parissa. Juna ei turhia pysähdellyt ja olin määränpäässä juuri sopivasti lounasaikaan. Maittava ruokapaikka löytyi aivan kaupungin keskustasta, sillä poikkesin Aleksanterinkadun Martinassa. Siellä minut otti vastaan iloinen tarjoilijatar Raili. Lounaslistalta poimin vatsan täytteeksi lohi-katkarapupastan ja juomaksi ison jääveden. Ennen muinoin ravintoloissa sai jääveden veloituksetta ruokailun yhteydessä, mutta nykyään kaikella on hintansa, niin myös vesikannullisella. Lounas oli herkullinen ja täyttävä, ja siksi jätinkin jälkiruuan hieman myöhemmäksi. Raili kiitteli pistäytymistäni ravintolassa ja toivotti minut tervetulleeksi uudelleen. Martina-ravintola oli oikein mukava ruokapaikka, mutta mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa, poikkean Lahteen seuraavan kerran taas kymmenen vuoden päästä. Viimeksi kävin tuossa Suomen Chicagoksikin tituleeratussa Vesijärven taajamassa 1990-luvulla.

Lounasruokailu Lahdessa ei ollut matkani todellinen syy. Päivän ohjelmaani kuului nimittäin Mustalaisruhtinatar-operetti komeassa Sibeliustalossa kauniilla paikalla järven rannalla. Käyntini Lahdessa onnistui erinomaisesti säiden puolesta, sillä aamulla taivaan peittäneet harmaat pilvet alkoivat väistyä ja lopulta aurinko jo paistoi iltapäivätaivaalta. Vesirännit lorisivat ja kaupungin kadut olivat märät, kun aurinko sulatti talojen katoille kertynyttä lunta ja härmää. Konserttipaikalle oli matkaa noin kaksi kilometriä rautatieasemalta. Sen taittoi nopeasti kävellen pitkin kaupunkia halkovaa Vesijärvenkatua, joka käytännössä päättyi suoraan hallin ovelle. Maisemat olivat perillä upeat. Lahti näytti kauniilta paikkakunnalta myös syksyn väreissä ja lisää ihailtavaa löytyi järven rannasta, jota syysaurinko lämmitti ulkoilijoiden iloksi.

Jarmo Mäkinen (Boni), Johanna Rusanen Kartano (Sylva) ja Jyrki Anttila (Edwin)
Kuva
Operettiteatteri Bravo

Mustalaisruhtinatar-operetti alkoi aikataulun mukaan kello kolmelta iltapäivällä. Vajaan kolmen tunnin esitys oli täynnä tuttuja säveliä ja hauskaa ajatonta huumoria. Istumapaikkani oli ensimmäisellä parvella, ja sieltä oli oikeastaan erittäin hyvät näköalat näyttämölle. Väliajalla jäin salin ulkopuolelle jatkuneelle parvelle ihailemaan kaunista järvimaisemaa, joka suorastaan nautti syksyisen auringon viimeisistä säteistä. Parvelta oli myös hyvät näköalat alla olevaan halliin, jossa kahvinnälkäinen yleisö kiiruhti ennalta varatuille paikoilleen kahvikupillisilleen ja korvapuusteilleen. Ylhäältä oli hauska katsella, miten kakkupalaa sorkittiin kahvilusikalla ja samalla ihmeteltiin, mitä virkaa asetin vieressä oleva pikkuhaarukka teki. Sieltä näki myös, että päivän muotiväri oli violetti. Yleisön keski-ikä oli päällisin puolin arvioituna hyvän matkaa yli 60 vuotta ja pukeutumisessa noudatettiin perisuomalaista mustanharmaata linjaa. Mitään irtiottoja eli väripilkkuja tuossa tasaisen harmaassa massassa ei erottunut. Mustaa perusvaatetta täydensivät violetinväriset vaatekappaleet niin miehillä kuin naisillakin. Aloin siinä miettiä, josko värivalintaan oli vaikuttanut enemmänkin se, mitä kaupasta löytyi kuin yleinen muotitietoisuus.

Operetti oli upea ja niin olivat esiintyjätkin. Pääesiintyjinä loistivat oikeutetusti Johanna Rusanen-Kartano Sylvan roolissa ja Jyrki Anttila Edwininä. Lauluosuudet olivat täydelliset ja taiteilijoiden koulitut äänet tekivät oikeutta Emmerich Kálmánin lähes sata vuotta vanhalle, mutta yhä ajattomalle teokselle. Sibeliustalon lava sen sijaan ei tehnyt oikeutta orkesterille, joka oli kutistunut vajaan parinkymmenen muusikon mittoihin. Musiikki jäi aavistuksen verran ohueksi, mutta artistien kantavat äänet onneksi täydensivät operettinautinnon lähes huippulukemiin. Esityksen seuraaminen oli nautittavaa, vaikka tuhti lounas alkoi jossakin vaiheessa haukotuttamaan. Se ei ollut merkki esityksen pitkäveteisyydestä siitäkään huolimatta, että juoneen kuului muutamia pitempiä dialogeja. Erinomainen esitys päättyi raikuviin suosionosoituksiin, jotka todellakin olivat paikallaan. Yleisö oli alusta asti mukana, ja jokaisen laulun jälkeen artisti sai valtavat aplodit. Tunnelma oli katossa ja esiintyjät näyttivät nauttivan yleisön lämpimästä vastaanotosta.

Sibeliustalo
Kuva
Matti Mattila

Kaikki hyvä päättyy aikanaan ja niin päättyi tunnelmallinen musiikkiesityskin. Suoriuduin Sibeliustalosta ulos yllättävän nopeasti, sillä palvelu narikassa toimi sujuvasti ja nopeasti. Kävelin taas paluumatkan kaupungin läpi rautatieasemalle ja katselin ympärilläni seisovia Lahtikaupungin kerrostaloja. Kaupunki eli käytännössä Aleksanterinkadun ja Vesijärvenkadun ympärillä. Kaupat ja puodit olivat keskittyneet paljolti näiden katujen varsille ja saivat keskustan näyttämään vilkkaalta ja elävältä. Mukava syksyinen sunnuntaipäivä alkoi kaartua kohti iltaa ja pimeys laski nopeasti. Paikallisjuna Helsinkiin oli lähes täynnä ja siellä täällä kuului puheensorinan seasta arvioita päivän operettiesityksestä. Päivän syysloma ja maukas lounas Lahdessa olivat täydellisen onnistuneita ja koko komeutta kunnioitti matalalta kurottanut aurinko läsnäolollaan.

Julkaistu sunnuntaina 17.10.2010 klo 22:02 avainsanoilla huvit, konsertit, kulttuuri, musiikki ja tapahtumat.

Edellinen
Miehenä olemisen ihanuus
Seuraava
Galaksin päivitys
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä