Lion-aterimet

Lion-aterimet

Keittiövälineistään tunnettu Hackman viettää tänä vuonna juhlavuotta. Hackmanin kauppahuone perustettiin Viipurissa 220 vuotta sitten vuonna 1790 ja juhlavuoden tuotteeksi on valittu Lion-aterimet, jotka akateemikko Bertel Gardberg (1916-2007) suunnitteli 1950-luvulla. Gardberg opiskeli aikoinaan sekä Kultaseppäkoulussa että silloisessa Taideteollisessa keskuskoulussa. Sodan jälkeen, 1940-luvun lopulla, hän työskenteli Kööpenhaminassa muun muassa kuulun hovi- ja jalokiviseppä Anton Michelsenin pajassa. Voidakseen toteuttaa omia näkemyksiään käytännössä Gardberg perusti 1950-luvulla oman hopeasepän työpajan Helsinkiin. Hän suunnitteli koruja, astioita, aterimia ja taide-esineitä. Pääasiallisena materiaalina olivat hopea ja muut jalometallit, mutta Gardberg saattoi yhdistää niihin taitavasti muitakin materiaaleja kuten jalopuita. Matka maineeseen ja oman työpajan pyöritys sodanjälkeisessä Suomessa oli haasteellista: jalometalleista oli pulaa, arvokkaille uniikkikoruille ei ollut juuri asiakaskuntaa eikä sopivia työvälineitäkään tahtonut löytyä. Gardberg tekikin työvälineensä suureksi osaksi itse.

Bertel Gardberg
Kuva
Hackman

Bertel Gardbergin ura eteni kansainvälisillä areenoilla ripeästi. Muotoilun "maailmanmestaruuskisoissa" Milanon Triennaalessa Gardberg sai kultamitalit vuosina 1954 ja 1957 sekä kolme hopeamitalia vuonna 1960. Samana vuonna Gesellschaft für Goldschmiedekunst myönsi hänelle kultaisen kunniasormuksen. Seuraavana vuonna olivat vuorossa arvostettu pohjoismainen Lunning-palkinto ja Pro Finlandia -mitali. Bertel Gardbergin taidokas kädenjälki oli nostanut koko suomalaisen metallitaiteen maailmanmaineeseen. Lion-aterinsarja edustaa sitä tinkimätöntä ja yksityiskohtia myöten viimeisteltyä muotoilua, josta Gardberg tuli aikanaan tunnetuksi. Lion-aterimien mustan kahvaosan ja kiiltävän teräksen sopusuhtainen liitto on niin elegantti, että sen on voinut muotoilla vain materiaalinsa täydellisesti tunteva mestari.

Uudistetun Lionin kahvaosat ovat kestävää POM-muovia ja metalliosat terästä. Juhlavuoden kunniaksi viime keväänä markkinoille tullutta tyylikästä Lionia on hieman suurennettu, jotta se vastaisi paremmin nykypäivän kattaustottumuksia. Sarjan uudelleenlanseerauksen suunnittelussa on ollut asiantuntijana mukana sisustusarkkitehti Tauno Tarna. Luin eräästä sisustusalan lehdestä Lionin uudelleentulemisesta ja ihastuin välittömästi tuotteen yksinkertaiseen ja käytännölliseen muotoiluun. Olin jo usean vuoden ajan etsinyt uutta aterinsarjaa, kun nykyinen yli 20 vuotta vanha setti oli alkanut osoittaa kulumisen merkkejä. Kotimaisista sarjoista en pitänyt ja aina ulkomailla käydessäni muistin piipahtaa paikallisissa liikkeissä tarkistamassa aterintarjonnan. Ruoho ei tässä suhteessa ollut sen vihreämpää ulkomailla kuin kotonakaan. Kun sitten tutustuin Gardbergin Lion-sarjaan, tiesin heti, että siinä ovat uudet aterimeni. Valinta oli helppo tehdä ja nyt uudet mustanpuhuvat aterimet täydentävät oivallisesti keittiötä hallitsevaa puhtaan valkoista Artica-sarjaa.

Julkaistu Wednesdayna 27.10.2010 klo 19:12 avainsanoilla historia ja shoppailu.

Edellinen
Kympin kulut
Seuraava
Google Chrome -harhautus