Likaista peliä politiikassa

Kotimaan politiikan syksy on alkanut ja tänä vuonna se on jännittyneempi kuin aikoihin. Lähestyvät eduskuntavaalit ensi keväänä ja puolueiden kannatuslukujen nousut ja laskut ovat saaneet monet poliittiset pelurit liikkeelle. Keinoja ei kaihdeta, kun kyseessä on vastapuolen mustamaalaus. Tahrattavat ovat tietenkin nyt suosionsa kukkuloilla paistattelevat hallituspuolueet sekä rakettimaisesti nousevat pienpuolueet. Perussuomalaiset ovat kesän jälkeisine kannatuksineen hätyyttämässä niin muita häntäpään pitäjiä kuin isompiakin veteraaneja. Kokoomus on saanut taas oppositiolta lokaa silmilleen. Mikään ei ole muuttunut vuosien mittaan ja oppositio käyttää aikaansa ja energiaansa kilpailijoiden mollaamiseen, kun oikea osoite olisi oman kannatuksen nostaminen. Se puolestaan on osaamattomille vaikeaa, joten jäljelle jää ainoastaan se, mitä parhaiten osaa eli muiden morkkaaminen. Vanhastaan on kuitenkin jo selvää, että pilkka osuus ennemmin tai myöhemmin omaan nilkkaan.

Nykypäivä 32/2010

Perjantaina ilmestynyt Nykypäivä-lehti (32/2010) uutisoi suurista painostusviikoista. Viimeisimpiin käänteisiin on lukeutunut valtiovarainministeri Jyrki Kataisen puhelinkeskustelu suojelupoliisin entisen päällikön, Seppo Nevalan (1947-2008) kanssa vuosia sitten. Rivikansalaiselta tuntuu perin kummalliselta, että viisi vuotta vanha juttu on kaivettu esiin juuri nyt. Miksi tästä ei keskusteltu silloin, kun se oli ajankohtaista tai edes vähän myöhemmin? Vastauksen tähän antavat tietysti lähestyvät vaalit. Tapaus yrittää esittää menestyneen ministerimme vähemmän mairittelevassa valossa äkäisenä, painostavia puheluita soittelevana ilkiönä. Harva muistaa, että Nevala oli puoluetaustaltaan sosiaalidemokraatti. Tämän tosiasian kun asettaa tämän päivän valoon, missä Katainen on hallituksessa istuva kokoomusministeri ja demarit puolestaan oppositiossa, ymmärtää jutun ajankohtaisuuden. Episodi tuskin jää viimeiseksi ja politiikan likainen peli lienee vasta alkamassa. Syksy ja talvi tulevat tarjoamaan kosolti hupaisaa politiikan teatteria, kun kukin puolue yrittää saavuttaa vaalivoiton kyynärpäät verillä.

Julkaistu lauantaina 11.9.2010 klo 14:17 Lehdet-luokassa avainsanoilla politiikka ja vaalit.

Edellinen
Naurava hevonen
Seuraava
Karhukaverit Senaatintorilla
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä