Levynkannet

Musiikkia ja elokuvia kopioidaan sekä laillisesti että laittomasti. Laiton kopiointi on ollut kestopuheenaihe niin kauan kuin jotain kopioitavaa on ollut. Tekijänoikeudellisesti suojattua materiaalia on kopioitu jo paljon ennen tietotekniikan yleistymistä. Tietotekniikka on helpottanut kopiointia ja siksi se on noussut polemiikin kärkeen. Lauantain alkuiltoina 1970-luvulla kulmakunnan nuoret jäivät kuuntelemaan Nuorten sävellahja -radio-ohjelmaa. Siellä soitettiin sen ajan ykköshitit, joita tietysti äänitettiin kasetille kuunneltavaksi myöhemmin uudelleen. Kopiointisuojausta yritettiin harjoittaa jo tuolloin puhumalla kappaleen alun päälle tai feidaamalla kappale päättymään ennen aikojaan. Saattoipa jossakin ohjelmassa joskus kuulla radiotoimittajan puhuvan jopa keskellä kappaletta. Tekijänoikeudet eivät ole noista ajoista kadonneet mihinkään eikä kulttuurimateriaalin kopiointikaan ole osoittanut vähenemisen merkkejä.

Kopioinnin syistä ollaan montaa mieltä. Tuottajat pitävät laitonta kopiointia yksinkertaisesti laittomana ja sitä se lakipykälien mukaan varmasti onkin. Kopioijat sen sijaan haluavat muistuttaa tuottajia siitä, että laiton kopiointi-ilmiö on seuraus ei syy. Äänitteiden ja elokuvien hintoja pidetään liian korkeina, mikä on johtanut tuotteiden kopiointiin. Toisaalta joidenkin mielestä kaikki yli nolla euroa maksavat tavarat ovat liian kalliita. Olenpa törmännyt jopa tapaukseen, jossa suomalainen on valittanut ilmaiseksi saamastaan tuotteesta. Kaikille ei voi olla mieliksi, sillä aina löytyy niin köyhiä kuluttajia, jotka eivät koskaan kykene maksamaan mitään summaa kuluttamastaan hyödykkeestä.

Nicecovers

Uutuuselokuvan hinta pyöriin parinkymmenen euron paikkeilla ja Blue Ray -formaatista saa maksaa vielä enemmän. Jos malttaa odottaa pari-kolme kuukautta saattaa saman elokuvan saada erittäin kohtuulliseen hintaan. Esimerkiksi Mel Brooksin hauska Mieletön maailmanhistoria -elokuva maksoi viime vuonna vielä 17,90 euroa. Nyt elokuvan saa alle viidellä eurolla. Viisi euroakin jo paljon rahaa. DVD-elokuvista voisi maksaa euron kappaleelta, jos ne saisi ladata tuohon hintaan netistä kiintolevylleen. Joskus tekee taas mieli tallentaa ladattu elokuva pysyvämmälle tallennusvälineelle kuten DVD-levylle. Tallenteelle olisi sitten mukava saada alkuperäiset levynkannet, mutta alkuperäisen elokuvan puuttuessa siitä saattaa tulla pieni pulma. Tähän hätään löytyy netistä - tietenkin - palvelu, josta saa puuttuvan levynkannen. Nicecovers on nettisaitti, josta voi käydä kopioimassa suosikkielokuvansa kannet ja tehdä kotipolttoiselleen oman kotelon. Parempia ja halvempia aikoja odotellessa pitänee yhä tyytyä elokuvien vuokraamiseen tai sitten pitää vain odottaa, että suosikkielokuvan hinta laskee ensi-iltahinnasta tavallisten kuluttajien ulottuville.

Julkaistu maanantaina 18.8.2008 klo 18:20 Sivustot-luokassa avainsanoilla elokuvat, Internet, kulttuuri, musiikki ja videot.

Edellinen
Kulutusluottojen aika
Seuraava
Kesästä ei tietoakaan