Legon Saturnus-raketti

LEGO® NASA Apollo Saturn V

Valtakunnallinen kesälomakausi on nyt sitten alkanut virallisesti. Moni jäi tänään lomalle keskimäärin kuukaudeksi eli neljäksi viikoksi. Säätila eteläisessä Suomessa, kuten Helsingissä, ei ole ollut kovin kesäinen tänään. Kova tuuli on pauhannut, mutta ennustettua sadetta ei ole tullut päivällä. Jos kesäsäät jatkuvat tällaisina suttuisina, niin eipä tässä kuitenkaan ole hätäpäivää, sillä harmaan sateisia kesäpäiviä voi pidellä sisätiloissa ja siinä samalla rakennella vaikkapa legopalikoista aikansa kuluksi kaikenlaista. Jos mielikuvituksesta on puutetta, niin yksi vaihtoehto on Lego Saturnus V -kuuraketti koko komeudessaan. Tässä rakennussarjassa on kaikkiaan 1969 palaa ja korkeuttakin noin metrin verran. Halkaisija on 17 senttiä. Valmis raketti on kooltaan noin 1:110 alkuperäiseen Apollo-rakettiin, joka aikoinaan kuljetti ensimmäiset ihmiset Kuun kamaralle. Raketin voi laittaa esille joko pystysuunnassa tai sitten vaakasuunnassa mukana seuraavalla jalustalla. Pakkauksen mukana tulee myös pieni vihkonen, joka kertoo miehitetyistä Apollo-lennoista. Hienon Saturnus-raketin hinta on pikkuisen alle 140 euroa.

Julkaistu perjantaina 30.6.2017 klo 18:44 avainsanoilla askartelu, harrastukset ja pienoismallit.

Edellinen
Tähtien sota -maustemyllyt
Seuraava
Lentäjän toive
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä