Kuninkaalliset kasvot

Sosiaalinen media on tämän päivän ehkä keskustelluin käsite. Monissa yhteyksissä mainitaan sosiaalinen media, ja sen hyviä ja huonoja puolia arvioidaan yleisesti. Käsite liitetään usein Internetissä vaikuttaviin sivustoihin, joista yksi suosituimmista on Facebook. Nykyään Facebookia ei enää pidetä vain nuorten virtuaaliyhteisönä, sillä palvelua käyttävät niin nuoret kuin jo hieman varttuneemmatkin käyttäjät. Yksittäisten henkilökäyttäjien lisäksi Facebook on lukuisten organisaatioiden ja kansalaisten kohtaamispaikka.

Brittiläisen kansainyhteisön monarkia on ollut jo pitkään ennakkoluuloton Internetin hyödyntäjä. Yllätys ei siis liene, että Britannian kuninkaalliset ovat avanneet sivut myös Facebookissa. Sivut ovat lyhyessä ajassa keränneet jo yli 200 000 ihailijaa, ja määrä kasvaa päivittäin. Kun itse muutama päivä sitten liityin alati kasvavaan ihailijoiden joukkoon, oli määrä tuolloin vielä alle 150 000 henkilöä. Ihailijoita on tullut lyhyessä ajassa lisää siis 50 000, ja se on jo melkoinen määrä mille tahansa instituutiolle. Kuninkaalliset ovat muutenkin kunnostautuneet netissä, sillä Youtubessa on ollut jo kolmen vuoden ajan kuninkaallinen kanava. Brittien kuninkaallista elämää on hauska seurata runsaiden valokuvien ja videoiden voimin.

Suomalaisenkin kruunupään eli tasavallan presidentin soisi rohkeasti aktivoituvan enemmän Internetissä ja erityisesti sosiaalisissa medioissa. Facebookista löytyy tasavallan presidentin ryhmä, mutta se viittaa takavuosien samannimiseen suomalaiseen proge-rockyhtyeeseen, joka vaikutti erityisesti 1970-luvulla. Toivottavasti konservatiivinen Suomi alkaa pian hyödyntää netin voimaa, sillä se, joka siellä on, koetaan nykyaikaiseksi ja eteenpäin suuntautuneeksi.

Julkaistu keskiviikkona 10.11.2010 klo 19:22 Sivustot-luokassa.

Edellinen
Kylmää ja märkää
Seuraava
Unelmien kirjasto