Korttipelien historia

Matka Aasiasta suomalaisten pelipöytiin

Kuva
Jack Hamilton

Kun otat pelikortit käteesi ja jaat ne pöydälle, et ehkä mieti, kuinka pitkän evoluution kortit ovat käyneet ennen saapumista suomalaisten kauppojen hyllyille. Nykyään korttipelinä voidaan käsittää minkä tahansa korteilla pelattavan viihdepelin, joten vaihtoehdot ovat kasvaneet reilusti niistä ajoista, jolloin korteiksi miellettiin joko tarot-kortit tai nykyiset 52 kortin pakat.

Täysin varmaa ei ole kuitenkaan, kuka keksi kortit ensimmäisenä tai edes siitä, missä se tapahtui. Historioitsijat ovat osoittaneet sormella kohti Aasiaa, jossa mahdollisia alkuperämaita on useita. Suurella todennäköisyydellä ne keksittiin reilusti yli tuhat vuotta sitten eli 800-luvulla Kiinassa, mutta myös Japanissa sekä Intiassa on pelattu samaan aikaan korteilla.

Kortit saapuivat Eurooppaan ja muovautuivat nykymuotoon

Tarinoiden mukaan korttipelit siirtyivät Aasiasta Egyptiin ja myöhemmin muslimien mukana Eurooppaan, jossa varsinkin Espanja, Italia ja Ranska ottivat ne suurella innolla vastaan. Ranskassa korteilla pelaamisesta oli tullut jopa niin intensiivistä, että sitä jouduttiin rajoittamaan 1300-luvun lopulla. Myöhemmin 1400-luvulla oltiin kuitenkin jo siinä pisteessä, että pelikortteja pystyttiin tuottamaan massatuotantona. Tällä tavoin ne alkoivat yleistyä vauhdilla ja lähes jokainen kotitalous pystyi ostamaan itselleen pakan viihdykkeeksi. Kun aasialaiset kortit olivat yleensä pitkulaisia ja ohuita, eurooppalaiset kokeilivat myös pyöreitä ja soikion muotoisia kortteja, jotka eivät menestyneet.

Nykyiseen sisältömuotoon korttipakka muovautui Isossa-Britanniassa, jossa siihen lisättiin nykyiset maat eli hertta, pata, ruutu ja risti. Kuvakorteissa esitettiin tuolloin suuria henkilöitä ja taruhahmoja. Esimerkiksi kuninkaan kuvana oli Kaarle Suuren, Aleksanteri Suuren ja Julius Cesarin kuvat. Kuningattarina nähtiin muun muassa Rakel, Pallas Athene ja Judith sekä jätkänä Lancelot, Ogier ja Hektor. Jokeria ei alkuperäisessä pakassa nähty ollenkaan. Se lisättiin siihen Yhdysvalloissa 1860-luvulla euchre-pelin ansiosta. Sen oli tarkoitus kuvata kortin parasta soturia ja täten siitä muotoutui myöhemmin miksi tahansa toiseksi kortiksi muuttuva jokerikortti.

Monella nykypelillä on pitkät perinteet

Eurooppalaiset jatkoivat korttipelien jakamista eteenpäin, ja ne siirtyivät siirtolaisten mukana Atlantin taakse, jossa monesta nykyään pelattavasta korttipelistä syntyi niiden tunnetut, modernit versiot. Täten edelleen jokainen suosittu korttipeli on jollain tavoin perua vuosisatojen takaisiin peliversioihin. Parhaita esimerkkejä tästä ovat rommipelit, jotka pohjautuvat kiinalaiseen mahjongiin, baccaratiin ja blackjackiin. Pokerin nykymuoto taasen on kehitetty vasta 1900-luvulla Yhdysvaltojen kasinoareenoilla. Suomalaisten tuntema ventti on niin ikään reilusti yli satavuotias. Vanhimpiin Suomessa pelattuihin korttipeleihin kuuluvat yhtä lailla Marjapussi ja pohjoismaalainen Tuppi.

Lisäksi suomalaiset saivat kansainvälistä pelikokemusta etenkin kauppasuhteiden ansiosta ja varsinkin Kuninkaantie Etelä-Suomessa on ollut tärkeä kauppareitti, jolloin monenmaalaiset matkaajat kohtasivat toisiaan kievareissa, ja kortin pelaaminen oli monesti yhteistä viihdettä, joka rikkoi rajat ja kielimuurit. Tänä päivänä kortinpeluu on hyvin arkipäiväistä ja yhdestä korttipakasta voidaan muuntaa kymmeniä erilaisia korttipelejä, jotka sopivat kaikenlaiseen viihtymiseen niin rahapelinä kuin leikkisinä kisailuina.

Julkaistu maanantaina 13.12.2021 klo 11:38 avainsanoilla historia ja pelit.

Edellinen
Kassi pornoa
Seuraava
Logitech MX Keys Mini -mininäppäimistö