Konserttikeskiviikko

Eilinen keskiviikkopäivä oli melkoista haipakkaa. Koko työpäivä kului palaverista toiseen, ja illalla töiden jälkeen kiiruhdin vielä Helsingin Suomi-Amerikka-yhdistykseen noutamaan pääsylippua ensi viikonlopun matkamessuille. Lipun sain ohjelmaehdotuksestani tälle toimintavuodelle. Yhdistys jakoi lippuja myös Facebookissa järjestämissään kilpailuissa, joten jäsenyys ja aktiivisuus siis kannattaa. Ulkona paukkui kymmenen asteen pakkanen eivätkä oikein mitkään kerrospukeutumiset tahtoneet pitää riittävän lämpimänä. Jos eivät sormenpäät palelleet, niin varpaat olivat sitten seuraavaksi vuorossa, ja kun jalat sai sitten lämpimiksi, niin posket tuntuivat kylmiltä. Kiireet kaupungilla eivät päättyneet tähän. Käväisin nopeasti kotona ja vain puolen tunnin kuluttua olin jälleen ulkona raikkaassa pakkassäässä. Tällä kertaa suuntasin matkani Musiikkitaloon, jossa Radion sinfoniaorkesterilla oli hurmaava esitys.

Angela Hewitt
Kuva
Lorenzo Dogana

Illan ohjelmassa oli Mozartin konsertto pianolle ja orkesterille sekä mahtava Turangalîla-sinfonia. Konsertti-illan teki ainutlaatuiseksi myös orkesterin levytysprojekti, jossa Turangalîla taltioitiin tulevaa CD-jakelua varten. Takuuvarma wieniläisklassikko eli Wolfgang Amadeus Mozartin (1756-1791) konsertto nro 23 A-duurissa (KV 488) ei voi koskaan jättää ketään kylmäksi. Upea kanadalainen pianistivieras Angela Hewitt soitti vaativan pianoteoksen ihastuttavalla esiintymisellään ja antoi yleisölle vielä encorena Scarlattin sonaatin. Vaikka konsertto on nykyään yksi rakastetuimmissa, ei se myöskään tarjoaa samanlaista yllätyksellisyyttä kuin illan toinen iso teos, jonka ranskalainen Olivier Messiaen (1908-1992) loihti eräänlaiseksi mahtipontiseksi rakkauslauluksi. Kymmenosainen ja lähes puolitoista tuntia kestävä Turangalîla-teos ei ole ensi kuulemalta helppoa musiikkia samaan tapaan kuin sitä konsertissa edeltänyt Mozart-klassikko. Musiikkitalon lava täyttyi kirjaimellisesti ääriään myöten täyteen noin satapäisellä orkesterilla, kun esiintymislavalle kannettiin väliajalla yhä vain lisää soittimia. Yksi erikoisimmista illan instrumenteista lienee ollut ranskalaisen Maurice Martenot:n (1898-1980) vuonna 1928 kehittämä ondes Martenot -kosketinsoitin. Erikoista soittopeliä oli kutsuttu mestaroimaan Valérie Hartmann-Claverie. Hän taitanee olla yksi ehkä tunnetuimmista Messiaen:n tulkitsijoista ja ennen kaikkea maailmankuulu ondes Martenot -virtuoosi.

Olen aiemmin kuunnellut Turangalîlaa puolihuolimattomasti kolme kertaa ja ikään kuin vain taustamusiikkina sen enempää teokseen huomiota kiinnittämättä. Illalla sain mahdollisuuden kuulla uhkean sävellyksen ison orkesterin esittämänä ja ensimmäisen kerran minulle tuli tilaisuus oikein kunnolla keskittyä musiikkiin. Ensimmäisten tahtien jälkeen ja muutenkin yleisesti ottaen jouduin kamppailemaan itseni kanssa suhtautumisestani Turangalîlaan. En aluksi tiennyt, itkeäkö vaiko nauraa. Jossakin vaiheessa tuntui uskomattomalta, että tuollaista kakofoniaa soitettiin oikein nuoteista ja että partituurikin oli järkälemäinen 450-sivuinen opus. Samanlaista äänisaastetta olisi saanut aikaa pudottamalla soittimet lattialle epämääräisessä järjestyksessä. Eräs permannon ensimmäisellä rivillä istunut harmaahapsinen vanhempi rouvashenkilö osoitti näkyvästi mielipiteensä Messiaen:n sinfoniasta. Rouva istui koko 80 minuutin ajan etusormet syvälle korviin työnnettyinä ja pää alas painettuna. Hän oli myös ensimmäinen, joka lähti salista heti soiton päätyttyä. Kaikesta saattoi päätellä, ettei soitto miellyttänyt rouvaa.

Tunteeni Turangalîlaa kohtaan olivat siis kaksijakoiset. Koin sävellyksen jotakuinkin samalla tavalla kuin George Gershwinin (1898-1937) Sinisen rapsodian (1924), jonka nuorena miehenä kuulin aikoinaan ensimmäisen kerran. Tuosta kokemuksesta viisastuneena päätin, etten anna tuomitsevalle tunteelleni pääosaa vaan kuuntelen teoksen loppuun asti. Hiljalleen Turangalîlasta alkoikin illan mittaan löytyä helmiä, jotka pakottavat kuuntelemaan sinfonian Spotifyssa ainakin vielä kerran uudelleen. Turangalîla on siitä tyypillinen sävellystyö, että muutaman kerran eikä edes kymmenien kertojen vaan ehkäpä muutaman sadan kuuntelukerran jälkeen vasta ymmärtää, miten hienosta sävellyksestä oikeastaan on kysymys. Keskiviikkoillan konsertti oli mielenkiintoinen vastakkainasettelu. Alkuillasta salin täytti helppotajuinen ja aikansa easy listening -musiikki ja loppuillasta tajunnan räjäytti vaikeaselkoinen, mutta äänimaailmaltaan erittäin värikylläinen jännittävä musiikillinen seikkailu. En yhtään ihmettelisi, jos Messiaen olisi saanut vaikutteita juuri Gershwinin kaltaisilta säveltäjiltä. Sen verran useasti panin merkille hienoisia yhtäläisyyksiä siellä täällä. Vauhdikas ilta päättyi myöhään, mutta jäi unohtumattomasti mieleeni ennen kaikkea hienon Turangalîlan ansiosta.

Julkaistu torstaina 16.1.2014 klo 19:53 Musiikki-luokassa.

Edellinen
Huono aamu
Seuraava
Katso netistä
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä