Kohti

Viime kesänä elikkä siis vuosi sitten ostin eräästä Helsingin keskustan antikvariaatista muutamalla eurolla pari romaania kesälukemiseksi. Toisen kirjan oli kirjoittanut kotimaiseen nuoreen kirjailijapolveen lukeutuva Juha Itkonen ja kirjan kannessa seisoi lyhyesti vain Kohti. Teos on kirjailijan kolmas tuotos ja se ilmestyi vuonna 2007. Sittemmin Itkonen on julkaissut lisää kirjallisia töitä, joihin varmasti tutustun vielä ajan mittaan, sillä samalla antikkareissulla kauppakassiin tuli poimittua toinenkin miehen aikaansaannoksista. Pitää myöntää, että hieman uteliaisuudella ryhdyin lukemaan Kohti-kirjaa, sillä minulla oli toiveikkaita ennakko-odotuksia. Itkosen töistä oli puhuttu pitkin 2000-lukua, joten eipä ollut ihme, että kiinnostuksella otin kirjan eräänä iltana käteen ja aloin tasaiseen tahtiin käännellä sivuja.

Itkonen, Juha: Kohti

Tahtini kuitenkin hiipui melko nopeasti. Itkosen kerronta oli omintakeista ja minulle uutta. Olen toki lukenut paljon eri tyyleillä kirjoitettuja kirjoja, joten aivan vierasta tämän kirjan tyyli ei ollut. Jostakin syystä en kuitenkaan tullut sinuiksi sen enempää kirjan kuin kirjoittajan kynänjäljenkään kanssa. Muutaman illan jaksoin tavailla sivuja, mutta sitten lukeminen alkoi käydä työstä ja muuttui kuin tervan juonniksi. Ehkä ennakko-odotukseni olivat aivan liian korkealla tai sitten vain yksinkertaisesti luin huonoa kirjaa. Kohti ei puhutellut minua, ja kirja jäi pitkiksi ajoiksi yöpöydälle keräämään pölyä. Silloin tällöin jatkoin lukemista todetakseni vain, ettei teksti ollut alkanut kiinnostaa minua pitkänkään tauon jälkeen. Kerronta oli hakkaavaa ja poukkoilevaa ja irtonaista. En saanut oikein mistään kiinni ja luinkin kirjan loppuun vain siksi, että saatoin sanoa lukeneeni sen kannesta kanteen. Lyhyesti sanottuna Kohti oli ainakin minun mittapuun mukaan huono kirja. Toivottavasti kirjahyllyssä odotteleva Itkosen eräs toinen teos hyvittää pienoisen pettymyksen.

Itkonen, Juha

Kohti

ISBN
978-951-1-21946-0
Kustantaja
Otava

Julkaistu perjantaina 8.8.2014 klo 18:19 Kirjat-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Farkkuopas
Seuraava
Tuulimyllyjen traditio