Klassinen kevät 2016

Syyskuisesta sunnuntaista muodostui aamu tihkusateen jälkeen upea ja aurinkoinen syyspäivä. Viikonloppu oli varattu kesäkauden päättäjäisiin ja siihen heti perään syyskauden avajaisiin. Lounaan ja päiväunien jälkeen oli vuorossa päiväkävely kaupungilla ja mikäpä siellä oli käyskennellessä, kun keli oli kirkas ja vuodenaikaan nähden lämmin. Myöhemmin iltapäivällä aloin jo suunnitella ensi kevättalven ohjelmaani, johon lukeutuvat ainakin muutamat konsertit Musiikkitalossa. Radion sinfoniaorkesterin kevätohjelma on jo netissä, ja siitä poimin taas Spotify-soittolistan ennakkoon tutustumista varten.

Esiintymislava
Kuva
Matti Mattila

Kevättalveksi on luvassa värikäs klassisen musiikin ohjelmisto. Soittolistalle kokosin 367 sävellystä, joiden kuuntelemiseen menee melkein 34 tuntia. Listalta saa esimakua musiikkitarjonnasta, mutta ainahan elävä esitys on hieno kokemus ja usein jopa pieni elämys etenkin, jos lavalla esiintyy vieraileva solisti. Tammikuussa orkesteri tekee Itävallan kiertueen ja esittää luonnollisesti säveltäjämestarimme Jean Sibeliuksen (1865-1957) tuotantoa. Ohjelmistossa on kevään mittaan tuttuja säveltäjiä mutta myös kantaesityksiä ja hieman harvemmin kuultuja sävellyksiä. Pitkälle toukokuun loppuun asti ulottuvat konsertit viihdyttävät varmasti kaikkia klassisen musiikin ystäviä.

Julkaistu sunnuntaina 20.9.2015 klo 17:08 Musiikki-luokassa avainsanoilla konsertit, kulttuuri ja musiikki.

Edellinen
Audionautix
Seuraava
Elannon kuvakokoelma
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä