Kirjaston Sibelius-sarja

Maailmanmainetta niittänyt säveltäjämestarimme Jean Sibelius (1865-1957) viettää tänä vuonna 150-juhlavuottaan. Mikäli on vähääkään seurannut maamme menoa ja uutisointia, ei ole voinut välttyä juhlallisuuksilta. Sibeliuksen kunniaksi on järjestetty pitkin vuotta lukemattomia tilaisuuksia, ja tapahtumat alkavat huipentua loppuvuotta kohti. Pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen kirjastoverkko HelMet on koonnut tuhdin tietopaketin aikamme tunnetuimmasta säveltäjästämme Kuukauden Sibelius -juttusarjassa. Kuukausittain karttunut kymmenosainen sarja esittelee Sibeliuksen persoonaa ja tuotantoa eri näkökulmista ja vastaa moniin kysymyksiin niin säveltäjän musiikista kuin yksityiselämästäkin.

Jean Sibelius 1935-1936
Kuva
Ivar Helander / Museovirasto

Sibelius-sarjan artikkelit voi lukea netissä. Asiantuntevat jutut porautuvat kiehtoviin yksityiskohtiin ja kertovat mielenkiintoisia faktoja Jannen musiikista ja elämästä. Artikkeleista selviää esimerkiksi, mistä Sibelius sai musiikillisen inspiraationsa tai vaikkapa mitä Jannen musiikin tulkinta vaatii laulajalta. Jutuista pääsee tutustumaan Jean Sibeliuksen sinfonioihin, laulumusiikkiin, maestroa tulkinneisiin laulajiin, harvinaisiin helmiin ja säveltäjämestarin tuntemattomaan puoleen.

Kuukauden Sibelius -sarja

Julkaistu sunnuntaina 11.10.2015 klo 17:51 Musiikki-luokassa avainsanoilla historia ja musiikki.

Edellinen
Diego Akel - Fluxos
Seuraava
Tynnyripinon korkeus - osa 1