Diego Akel - Fluxos

Brasilialainen animaattori Diego Akel on tehnyt vaikuttavan lyhytfilmin savesta. Fluxos-taideteos, suomeksi virtaukset, on syntynyt yksinkertaisesti muovaamalla savea pöydällä ja ottamalla sitten valokuvia eri vaiheista. Yhdistämällä kuvat peräkkäin on lopulta saatu aikaiseksi näköaistia hämäävä animaatio, jossa yksittäiset kuvat ovat enemmän kuin niiden summa. Akel kertoo käyttäneensä teokseen kaksi kiloa savea ja seitsemän kuukautta aikaa. Tosin työ keskeytyi useasti muiden projektien vuoksi ja jopa siksi, ettei taiteilijalla ollut inspiraatiota jatkaa. Lyhytfilmin taustalla soi Johann Sebastian Bachin (1685-1750) pianomusiikkia, jota esittää italialainen pianisti ja Bach-tulkitsija Gianluca Luisi. Akel julkaisi Fluxos-animaation jo reilu vuosi sitten, mutta ajattomana sitä voi katsella pidemmänkin ajan kuluttua.

Julkaistu lauantaina 10.10.2015 klo 12:54 avainsanoilla taide ja videot.

Edellinen
Rapion Mylly
Seuraava
Kirjaston Sibelius-sarja