Kilpa-ajo halki Italian

Asterix on yksi maailman tunnetuimmista sarjakuvahahmoista. Pieni gallialainen sisupussi on seikkaillut ystävänsä Obelixin kanssa jo kohta kuusikymmentä vuotta. Ensimmäinen Asterixin seikkailu julkaistiin jatkokertomuksena ranskalaisessa Pilote-sarjakuvalehdessä osapuilleen tasan 58 vuotta sitten lokakuussa vuonna 1959. Sarjan ranskalaiset luojat käsikirjoittaja René Goscinny (1926-1977) ja piirtäjä Albert Uderzo sekä heidän jalanjäljissään seuranneet taiteilijat ovat ennättäneet julkaista jo 37 albumia näiden vuosikymmenten aikana. Uusin eli 37. seikkailu Kilpa-ajo halki Italian tulee suomenkielisenä kauppoihin muutaman päivän kuluttua ja jatkaa suositun sarjakuvan voittokulkua etenkin kotimantereellaan Euroopassa.

Asterix: Kilpa-ajo halki Italian

Asterixin ja kumppaneiden seikkailut ovat päätyneet myös sellofaanille. Sarjakuvien innoittamana on syntynyt neljä pitkää elokuvaa sekä yhdeksän animaatiota. Ensimmäinen animaatiofilmi sai ensi-iltansa jo vuonna 1967 ja viimeisin leffa nähtiin valkokankailla vuonna 2014. Suuren maailman tyyliin Asterix on myös saanut oman teemapuistonsa, joka avattiin vuonna 1989 Pariisin lähistölle Ranskassa. Muistan vielä hyvin, miten olimme kesällä 1991 ajelemassa Pariisista poispäin, kun sattumalta huomasimme Parc Astérix -opasteen. Muutimme hetken mielijohteesta olematonta matkasuunnitelmaamme ja kurvasimme puistoon, joka erehdyttävästi muistutti pientä gallialaiskylää. Ensi torstaina kaikkia Asterix-sarjakuvan ystäviä hemmotellaan, kun lehtipisteisiin ja kirjakauppoihin rantautuu uusin seikkailut, josta on otettu käsittämätön viiden miljoonan kappaleen painos.

Julkaistu maanantaina 23.10.2017 klo 18:17 Sarjakuvat-luokassa avainsanoilla kirjat ja sarjat.

Edellinen
Pallot laatikossa - osa 2
Seuraava
Lego Technic 40 vuotta