Kiitoksen vuoro

Minulla on nyt hyvä syy kiitellä Fedex-lähettifirmaa hyvästä palvelusta. Olin tilannut Yhdysvalloista muutaman aikakauslehden, jotka myyjä postitti kuriirilähetyksenä länsirannikolta tänne Pohjolan perukoille. Kuriirina toimi alun perin jenkkilästä kotoisin oleva, nyttemmin monikansallinen Federal Express eli lyhyesti vain Fedex. Myyjän arvion mukaan lähetykseni toimittamiseen kuluisi noin viikko, mutta päivä tai pari on normaali toleranssi tämänkaltaisiin arvioihin. Arvioituna toimituspäivänä sain puhelun. Luurin toisessa päässä oli ystävällinen Fedexin lähetti, joka tiedusteli, olisinko ollut kotosalla päiväsaikaan vastaanottamassa lähetystä. Sattumoisin en juuri tuolloin ollut paikan päällä, joten sovimme uuden toimitusosoitteen vielä samalle päivälle. Sain lähetyksen sovitusti iltasella ja niin oli tämänkertainen toimitus saatettu päätepisteeseensä. Erittäin tyytyväinen olin Fedexin palveluun ottaa minuun yhteyttä ennen kuin he edes yrittivät lähteä viemään lähetystä kotiosoitteeseen. Olin tosin maksanut kohtuullisen arvokkaan toimitusmaksun, jonka luulisi kattavan kuljetuksen lisäksi tällaiset nopeat puhelut asiakkaalle. Olen asioinut useasti Fedexin kanssa ja pääosin palvelu on sujunut kiitettävästi joitakin yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Aina en näitä puheluja ole saanut, vaikka lähetyksissä on nykyään lähes aina osoitteen lisäksi puhelinnumero. Viime aikoina lähettifirmat ovat kuitenkin ottaneet luurin kauniiseen käteen ja alkaneet ottaa yhteyttä asiakkaisiin parempien toimitusten järjestelemiseksi. Nyt on siis kiitoksen vuoro Fedexille.

Julkaistu torstaina 23.8.2012 klo 18:25.

Edellinen
Taiteiden yön aatto
Seuraava
Metsamärja