Kevätmuotia kiikarissa

Kirpeän viileä ilma on sävyttänyt tämän kevään muuten niin aurinkoisia päiviä. Tänäänkin toisena pääsiäispäivänä pakkasta oli aamulla eteläisessä Suomessa reilut kolme astetta eikä lämpötila iltapäivää kohden siitä juurikaan noussut. Vaikka kevät tekee tuloaan hitaanpuoleisesti, on se sieltä joka tapauksessa tulossa. Kevätaika on lyhyt ja heti sen perään alkaakin sitten kesä. Talvivaatteet säilötään kohtapuoliin seuraavaa sesonkia varten ja kesävermeet otetaan esille pikkuhiljaa. Miesten muoti on pysynyt jotakuinkin samankaltaisena vuodesta toiseen, vaikka nykyään miestenkin vaateparret vaihtavat ainakin kuosia suhteellisen lyhyin väliajoin. Perusvetimet, kuten puvut, sen sijaan pitävät pintansa vuosikymmenestä toiseen. Vain hienoiset muutokset leikkauksissa saavat vaatteet näyttämään ajan hengen mukaisesti muodikkailta.

Kuva
Jack & Jones

Kevään juhliin ja muihinkin tilaisuuksiin on juuri nyt sopiva hetki alkaa katsoa uutta vaatekertaa. Miesten muodollisessa pukeutumisessa suositaan yleensä tummia värejä tai sitten kesäksi aivan päinvastaisia vaaleita sävyjä. Löysin Jack & Jones -verkkokaupasta tyylikkään tummansinisen asukokonaisuuden, joka koostuu suorista housuista ja pikkutakista. Puku ei ole ainakaan hinnalla pilattu, sillä noin 160 euron hintaiseksi se sopii erinomaisesti arkeen tavalliseksi käyttöpuvuksi ja tietysti myös juhlavampiin tilaisuuksiin. Premium-mallistosta löytyy melkein samanlainen puku mustana, mutta kapealla leikkauksessa toisin kuin tummansininen puku, joka on normaalilla leikkauksella. Molempien asujen kankaat ovat keinokuitua, joten ne vaativat kemiallisen pesu, mikäli vappuhulinoissa kuteet pääsevät likaantumaan. Nyt sitten vain hankkimaan edullista tyyliä kevääksi.

Julkaistu maanantaina 17.4.2017 klo 15:43 avainsanoilla muoti ja pukeutuminen.

Edellinen
Halifaxin kunnallisarkisto
Seuraava
Pummilla bussissa