Kevätliedellä 2017

Liedellä 1/2017

Lidl-päivittäistavarakauppaketjun asiakaslehti Liedellä on aloittanut toisen täyden vuosikertansa. Ensimmäinen numero ilmestyi marraskuussa 2015 ja sen jälkeen ilmestyi neljä numeroa viime vuonna. Uusin kevätpainos on järjestyksessään kuudes lehti ja jatkaa laadukkaasti toimitettujen Lidl-asiakaslehtien sarjaa. Tämänkertaisessa numerossa pääosassa ovat tietysti kevään monet sesonkiherkut, joista päällimmäisenä ovat pääsiäisajan ruokamenut. Kokeiltujen reseptien kanssa kokkailu onnistuu suhteellisen harmittomasti. Liedellä-lehdestä löytyy kaikkiaan 32 koeteltua ruokaohjetta, joilla kotikokki loihtii hetkessä maukkaita annoksia aamiaisesta päivälliseen ja kaikkea siltä väliltä. Isot ja värikkäät valokuvat saavat veden herahtamaan kielelle. Toimitus on selkeästi panostanut valokuviin, jotka näyttävät ammattimaisesti otetuilta ja ovat hyvin aseteltuja. Ruokien lisäksi lukijaa hemmotellaan tuotetietoudella. Sivuilla kerrotaan seikkaperäisesti eri öljyistä, broilerituotannosta ja näppäriä vinkkejä kotikeittiöön. Maksuttoman Liedellä-lehden voi käydä noutamassa lähimmästä myymälästä.

Julkaistu keskiviikkona 29.3.2017 klo 16:35 Lehdet-luokassa avainsanalla ruoka.

Edellinen
Kuntavaalien kynnyksellä
Seuraava
Makoisa mämmiaika