Kesän sortsimuoti

Meteorologit ovat jälleen aloittaneet jokavuotisen mantransa sään lämpenemisestä. Kuulemme nyt päivittäin sääennusteita lukevilta säämiehiltä ja -naisilta, miten sää lämpenee hetki hetkeltä. Kesävaatteita ei vielä kannata rynnätä vaihtamaan, sillä aamuisin säätila ainakin Helsingissä on ollut vielä viime päivinä melkoisen viileä. Tänäänkään ei lämpötila noussut edes päivällä reippaasti yli kymmenen asteen. Kaulaliina ja hansikkaat olivat paikallaan talvimyssystä nyt puhumattakaan. Selväähän se on, että säät lämpenevät hiljalleen aina kun ollaan menossa kesää kohti eikä sitä mielestäni tarvitse toitottaa joka päivä. Kevät on kuitenkin mitä mainioin aika alkaa tutkia vaatekaappia ja tarkistaa kesävaatteiden kunto ja muodikkuus. Juuri nyt vaatekaupat suorastaan pursuavat kesähepeniä, jotka menevät myös nopeasti kaupaksi. Hitaille päättäjille ei välttämättä riitä parhaita muodin mukaisia kuteita tai sitten sopivia kokoja niistä.

Kuva
Zalando

Tämän kesän kuosi näyttäisi olevan kukkakuviointi. Kukkaiskankaisia kledjuja on nyt tarjolla vähän joka valmistajalla. Toinen muotikuvio koostuu pienistä kuvioista tai oikeastaan kuvakkeista, joiden lisäksi kuvioinnissa näkee toisinaan myös kirjaimia. Tällaiset minikuviot muodostavat hauskan tyylin reippaiden kukkakuvioiden lisäksi. Miehilläkin on nyt siis lupa pukeutua leikkisästi joko pienistä kuvakkeista tai muhkeista kukkasista muodostuviin kuviovaatteisiin. Muodikas kuosi nimittäin toistuu myös yläosissa eli paidoissa, mutta samankaltaisesti kuvioituja vaatteita ei parane yhdistellä samaan asukokonaisuuteen. Mikäli puet päällesi muodikkaat kukkasortsit, kannattaa paidaksi valita jokin yksivärinen, mutta värien puolesta kokonaisuuteen sointuvin sävyin. Vastaavasti kukkapaidan yhteyteen sopivat hyvin vaikkapa värilliset kuvioimattomat sortsit. Kukka- ja miniatyyrikuvakkeiden kuvioimien kankaiden lisäksi on aina toki tarjolla perinteisempiäkin malleja, kuten kaikkiin yhdistelmiin sopivat turvalliset yksiväriset kankaat. Farkkusortseissa kesän muoti suosii valmiiksi kulutettuja malleja. Monet perinteiset siniset farkkumalliset sortsit näyttävät kuluneilta, joten siistit ja ehjät farkkusortsit kannattaisi ehkä jättää vaatekaapin perukoille tänä kesänä odottamaan parempia aikoja.

Kuvan sortsit

Julkaistu torstaina 24.4.2014 klo 18:48 avainsanoilla muoti, pukeutuminen, sää ja shoppailu.

Edellinen
Albumit auki
Seuraava
Kingin koeajo