Kesäloma Uudellamaalla

Uudenmaan matkailuopas 2023

Vieraillessani läheisessä kauppakeskuksessa juhannuksen alla käteeni tarttui ovensuussa Uudenmaan matkailuopas. Näppärän kokoinen ja 80-sivuinen opas sisältää paljon tietoa lomailumahdollisuuksista Uudenmaan kunnissa. Uudenmaan Matkailu- ja kulttuuriopas on ilmestynyt jo 15 vuoden ajan palvelleen eteläisessä Suomessa vierailevia ja alueen palveluja käyttäviä matkaajia. Lehti toteutetaan yhteistyössä Etelä-Suomessa sijaitsevien kuntien ja kaupunkien kanssa, sillä julkaisussa on esitelty kunnittain ja kaupungeittain historiaa ja tulevaa sekä matkailijoita kiinnostavia tutustumiskohteita.

Vetovoimainen Uusimaa

Uudenmaan väestötiheys on noin kymmenen kertaa korkeampi kuin keskimäärin Suomessa. Melkein joka kolmas suomalainen asuu Uudellamaalla. Maakunnassa on kaikkiaan 26 kuntaa, joista 13 on kaupunkeja. Kunnista suurin on yli puolen miljoonan asukkaan Helsinki. Pienimmissä kunnissa on parituhatta asukasta. Uusimaa on väkiluvultaan Suomen runsain ja tiheimmin asuttu maakunta. Uudenmaan 1,6 miljoonaa asukasta on noin 30 prosenttia koko Suomen väestöstä. Vuoteen 2035 yltävän ennusteen mukaan väkiluku lähenee tuolloin jo kahta miljoonaa. Kaikkiaan 95 prosenttia Uudenmaan väestöstä asuu taajamissa.

Uudenmaan kaupungit ja kunnat

Uudenmaan kaupungit ja kunnat ovat monille tuttuja ainakin nimeltä. Kesälomaansa suunnittelevan kannattaakin tutustua kaupunkien ja kuntien tarjontaan ja ottaa suunnaksi vierailla paikkakunnalla. Maakunnan kaupungit ovat: Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Järvenpää, Karkkila, Kauniainen, Kerava, Lohja, Vantaa, Hanko, Raasepori, Porvoo ja Loviisa. Kuntia ovat Kirkkonummi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Siuntio, Tuusula, Vihti, Inkoo, Askola, Myrskylä, Pukkila ja Lapinjärvi. Uusimaa ja etenkin sen rannikko on ollut perinteisesti ruotsinkielistä seutua. Kunnista 15 on kaksikielisiä, joskin Uudenmaan väestöstä 81,6 % on suomenkielisiä, 8,4 % ruotsinkielisiä ja kymmenen prosenttia vieraskielisiä. Tänä kesänä lomamatkan suunta on siis Uusimaa.

Julkaistu tiistaina 27.6.2023 klo 18:19 Lehdet-luokassa avainsanoilla loma ja matkailu.

Edellinen
Parhaat suomalaiset nettikasinot
Seuraava
Mikä on MGA?