Kesä maistuu liedellä

Vuoden 2020 vappu jää varmasti niin sanotusti miesmuistiin osuttuaan keskelle maailmanlaajuista pandemiaa ja poikkeusolojamme. Vapunpäivä on onneksi aurinkoinen ainakin täällä etelässä, mikä antaa toivon pilkahduksen ja lupauksen paremmasta tulevaisuudesta. Kesäkin jo kohta kolkuttelee, ja tästä on oivana merkkinä Lidl-päivittäistavaraketjun uusin Liedellä-asiakaslehti (2/2020). Näyttävään ja huolellisesti toimitettuun lehteen on taas koottu toinen toistaan maittavampia herkkuja, jotka sopivat mainiosti kesähelteisiin ja miksei muihinkin tilaisuuksiin. Maukkaiden reseptien lomassa voi lueskella mielenkiintoisia artikkeleita arjesta ja tietysti ruuasta.

Liedellä 2/2020

Kaupan uutuustuotteilla kotikokki loihtii vaikkapa herkullisen painoleivän kasviksilla tai kesäpitsan raakamakkarasta. Jos kesästä tulee kuuma, ei näitä helppoja ruokaohjeita tarvitse työstää kuuman hellan ääressä, sillä monet herkut valmistuvat jääkaappikylminä. Äitienpäivän varalle kannattaa pyöräyttää juhlava yllätys. Helppo vegevoileipäkakku syntyy niiltäkin, jotka viihtyvät keittiössä harvakseltaan. Hieman enemmän vaivaa saa nähdä suklaisen tuulihattukakun leipomisessa, mutta makea lopputulos palkitsee vaivannäön. Kesä on grillauksen aikaa. Kesänumeron vaivattomilla ohjeilla arkiherkut valmistuvat grillistä tuota pikaa. Nappaa siis mukaan uusin ilmainen Liedellä-lehti seuraavalla kauppareissulla ja nautiskele kesäherkuista.

Julkaistu perjantaina 1.5. klo 10:53 Lehdet-luokassa avainsanalla ruoka.

Edellinen
Tekemistä lisääntyneeseen vapaa-aikaan
Seuraava
Parhaimmat pakkausvinkit - näin onnistut
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä