Tänään vietetään loppiaista. Pyhäpäivä on ikivanhaa perua ja se on alkujaan ollut Jeesuksen syntymäjuhla. Nykyään loppiainen on jäänyt monille epämääräiseksi vapaapäiväksi, ja pitää kyllä itsekin myöntää, että joka vuosi joudun muistelemaan mieleeni päivän merkityksen. Tämän päivän kaupunkilaiset havaitsevat loppiaisen ainakin siitä, että monet kaupat pitävät ovensa kiinni. Pääkaupungissa tilanne on hieman toinen samoin kuin useilla muilla paikkakunnilla, joissa osa kaupoista saa olla avoinna myös näin kirkollisena pyhäpäivänä. Edellisessä virkkeessä paino on sanalla "saa". Yhä edelleen 2000-luvun Suomessa kansalaisia holhotaan keisarinajalta periytyvällä viranomaisvallalla. Kaupankäynnistä eivät päätä kauppiaat ja ostajat vaan kolmas osapuoli, joka vähän katsantokunnasta riippuen ei juurikaan osallistu näiden kahden edellä mainitun toimijan kahdenkeskiseen kaupankäyntiin, ellei sitten ole kyseessä arvonlisäverottaja.

Kaupat saavat olla avoinna myös loppiaisena poikkeusluvan turvin. Mediassa ja yleisönosastokeskusteluissa nykykäytäntöä on kuvattu osuvasti poikkeuslupasirkukseksi. Noh, pitäähän virkamieskunnankin ansaita palkkansa ja ennen kaikkea paikkansa tässä Byroslaviaksikin kutsutussa yhteiskunnassa. Jos markkinatalous saisi toimia omaehtoisesti, nykyisenkaltaista virkamiehistöä tuskin enää tarvittaisiin sääntelyineen, kieltoineen ja poikkeuksineen. Hieman hullunkuriselta kuulostaa, että nykymaailman katsotaan olevan kovin rationaalinen kaikkine tekniikan ja tieteen saavutuksineen, mutta elämä pyörii silti vuosituhansia vanhojen traditioiden tahdittamana. Lisäksi tahtipuikkoa heiluttaa tyypillisesti vielä sellainen instanssi, jonka vaikutusvalta on kutistunut kuin pyy maailmanlopun edellä. Toisaalta enpä paljoa valita, onhan se mukavaa, kun viikko katkeaa ylimääräiseen vapaaseen. Vaan olisiko sittenkin viisaampaa koota kaikki kirkkopyhät yhteen ja viettää ne kerralla vaikkapa esimerkiksi yhden vapaan viikon ajan?