Ihana Mattila

Karita Mattila: Wonderful

Osa maailman rakastetuimmista lauluista on mestarillisesti purkitettu tähän Karita Mattilan ehdottoman upealle Worderful-levylle. Olisin ostanut tämän levyn joka tapauksessa, vaikkei laulajan nimi olisi ollutkaan Mattila. Karita on tietääkseni erittäin etäistä sukua minulle, mutta en voi mitenkään kehua tuntevani hänet henkilökohtaisesti taikka että kävisin hänen sukujuhlissaan. Etäisyys sukulaisuussuhteissamme on niin kaukaista, ettei kirkonkirjoista kovin nopeasti yhteisiä esivanhempiamme taida löytyä. Meitä yhdistää sukunimemme lisäksi vain rakkaus hyvään musiikkiin.

Sopraano Karita Mattila on yksi Suomen tunnetuimmista artisteista maailmalla. Yhtään en ihmettele, sillä vuonna 1995 Ondine-levymerkillä julkaistulla Wonderful-albumilla on toinen toistaan upeampaa sävellystä. Erityisesti olen ihastunut Karitan voimakkaaseen ja kantavaan ääneen. Tapiolan Sinfonietta esittää Pekka Savijoen johdolla parhaintaan vahvan diivan säestäjänä. Äänite ei tuota pettymystä, jos rakastaa vaikkapa esimerkiksi saksalaista liedmusiikkia. Älppäriltä jäi ensiksi mieleen uskomattoman ihana Ich will nicht vergessen, jota kuuntelin taas pitkästä aikaa joitakin kymmeniä kertoja peräkkäin. Tämä suurenmoinen laulu kuullaan myös Der Weg ins Freie -nimisessä saksalaisessa elokuvassa vuodelta 1940. Toinen mieleenpainuva kaunis kappale on Aavistatkohan (Denkst du nie daran).

Karita tulkitsee aivan omalla persoonallisella tavallaan ikivihreän Over the Rainbow, joka muistetaan parhaiten L. Frank Baumin romaaniin pohjautuvasta Ihmemaa Oz -elokuvasta. Levyn loppusoinnut kuullaan mahtavalla Itke en lemmen tähden (Nur nicht aus Liebe weinen...) Mattilan Wonderful-CD on pullollaan maailmankuuluja lauluja rakastetun sopraanomme tulkitsemina. Itse kuulin ensimmäisen kerran levyn musiikkia eräällä Marja Korhosen kurssilla. Minulle oli heti selvää, että tuo levy pitää hankkia. Seuraavana päivänä olinkin sitten platan onnellinen omistaja. Annan tälle esitykselle täydet viisi pistettä!

Julkaistu Sundayna 25.6.2006 klo 17:00 Musiikki-luokassa.

Edellinen
Barcelona - osa 9
Seuraava
Kevään tuotantokausi