Lämpömittari näytti seitsemää lämpöastetta tänään aamupäivällä. Juhannuspäivästä oli tulossa kolea, enkä kiirehtinyt ulos ennen kuin vasta iltapäivällä. Olin aikeissa lähteä ulkoilemaan jo puolilta päivin, kun aurinko paistoi mukavasti Helsingissä. Juuri kun olin pukemaisillani talvitamineet ylle, alkoi ikkunalaudalta kuulua hiljaista rapinaa, joka hetki hetkeltä voimistui. Nopea vilkaisu ikkunasta vahvisti epäilykseni. Taivaalta oli alkanut sadella vettä ja noin viiden minuutin kuluttua sitä tuli kuin saavista kaataen. Kuuro oli nopeasti ohi ja kymmenen minuutin kuluttua tummanpuhuvat pilvet olivat siirtyneet Suomenlahden suuntaan. Aurinko alkoi jälleen pilkistellä suurten valkoisten pilvien lomasta ja puolen tunnin odottelun jälkeen saatoin viimein pistäytyä ulkona.

Vajaan vartin kävelyn jälkeen taivaalle alkoi taas ilmestyä uhkaavan harmaita pilviä. Säätila oli suorastaan kylmä, mutta onneksi nahkatakki pidätteli hyytäviä tuulenpuuskia, joita tuntui syöksyneen vähän joka suunnasta. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, talvivaatetus oli melkeinpä paikallaan. Ainakin jonkinlaiset hansikkaat olisi voinut ottaa mukaan, mutta kun kalenteri näyttää keskikesää, niin eihän sitä tahdo uskoa, että juhannuksena pitää ulkoilla pipo päässä. Harvinaisen kylmä keli on viilentänyt mittumaarin viettoa eri puolilla maata ja esimerkiksi Mietoisissa oli satanut rankasti rakeita, kun iltapäivällä soitin juhannustoivotuksia siihen suuntaan. Toista oli tasan vuosi sitten, jolloin Lyypekinlaiturilla saattoi vaikkapa maalata maisemia.