Höyrylaiva Bore

Piipahdin reilu kuukausi sitten eräänä viikonloppuna Turussa. Tavanomaisista päivävierailuista poiketen jäin tällä kertaa yöksi kaupunkiin ja päätin kokeilla hieman erilaista majoituspalvelua. Turkua halkovassa Aurajoessa kelluu tähän tarkoitukseen erinomainen vaihtoehto. Laivahostel Borea on vanhaan risteilyalukseen bygattu edullinen ja ympäri vuoden toimiva majapaikka, jossa hytit luonnollisesti toimivat tavallisten hotellihuoneiden tavoin. Borea löytyy kätevästi Linnankadun varrella sijaitsevan Forum Marinum -merikeskuksen takaa. Laivahostelliin voi kävellä kaupungin keskustasta, mutta jos kahden ja puolen kilometrin matka tuntuu pitkältä tai mukana on paljon kannettavaa, kuten raskaita matkalaukkuja, voi perille ajaa myös bussilla numero yksi tai omalla autolla.

Boren historia

Kuva
Matti Mattila

Viime vuonna toimintansa aloittanut laivahostel Borea on saanut nimensä S/S Bore -höyrylaivalta. Borella puolestaan on jo yli viisikymmentävuotinen kiehtova historia takanaan. Alus valmistui Ruotsin Oskarshamnissa vuonna 1960 ja nimettiin silloisen laivayhtiö Boren mukaan. Laivayhtiön suurin osakkeenomistaja oli tupakkatehtailijanakin tunnettu tohtori Hans von Rettig (1894-1979), joka tahtoi yhtiön lippulaivaan vanhan kunnon höyrykoneen. Boresta tulikin näin yksi viimeisistä Skandinaviassa rakennetuista matkustajahöyrylaivoista, joka asetettiin aluksi Turun ja Tukholman väliseen liikenteeseen. Ensimmäisen risteilynsä Turusta Bore teki Tukholmaan 12. huhtikuuta vuonna 1960. Pääasiallisesti laiva risteili Maarianhaminan kautta Tukholman Skeppsbronille, ja tätä väliä alus seilasi yli kymmenen vuoden ajan.

Kuva
Matti Mattila

Kymmenen vuoden kuluttua vesillelaskustaan eli 1970-luvun alussa Boren liikenteen markkinointi siirtyi varustamon tytäryhtiölle Silja Linelle. Laivan liikennöinti kuitenkin päättyi vuonna 1976 Silja Linen supistettua toimintaansa. Seuraavana vuonna 1977 Bore myytiin toiselle Suomi-Ruotsi-reitille, jota liikennöi tuolloin pietarsaarelainen Jakob Lines. Varustamo asetti Boren liikennöimään Pohjanlahdella Pietarsaaren ja Skellefteån välillä, mutta reitti ei osoittautunut kovinkaan pitkäaikaiseksi, ja Boren historiassa alkoi monenlaisia ja värikkäitä vaiheta sisältänyt aikakausi. Vuonna 1979 alus oli kolme kuukautta asuntolaivana Skotlannissa, ja alkukesästä 1981 Folkline kokeili liikennöidä Borella Kaskisten ja Gävlen välillä. Ruotsinristeilyt tuntuivat olleen haastavia, sillä reittiä liikennöitiin vain kahden viikon ajan, jonka jälkeen alus lähti vielä samana vuonna joulukuussa jälleen kolmeksi vuodeksi asuntolaivaksi kanadalaisille öljynporaajille Algeriaan.

Kuva
Matti Mattila

Keväällä 1984 Bore palasi Turkuun ja jälleen säännölliseen höyrylaivaliikenteeseen Turun ja Tukholman linjalle. Tällä kertaa reitin yritti palauttaa Aura Line -varustamo, joka tosin jo samana syksynä ajautui konkurssiin, ja laiva jäi sen omistajalle Henry Nielsen -yhtiölle. Boren värikkääseen menneisyyteen lukeutuu syksyllä 1985 huhuttu laivan myynti Liberiaan kanadalaiselle loistoristeilijäyrittäjälle, joka suunnitteli alukseen 15 miljoonan dollarin remonttia. Laivasta piti rakentaa loistoristeilijä ja sen nimeksi oli kaavailtu Vanderbild omistajansa mukaan. Ostajan rahat eivät kuitenkaan riittäneet ja niin laiva jäi kellumaan Turun Aurajokeen.

Kuva
Matti Mattila

Muutaman vuoden kuluttua vuonna 1987 kotkalainen Rannikkolinjat Oy eli nykyinen Kristina Cruises osti laivan. Vanha Bore nimettiin uudelleen ja sai nyt nimekseen M/S Kristina Regina. Samalla alukseen asennettiin dieselmoottorit ja hytit kunnostettiin. Laiva aloitti risteilyliikenteen Helsingistä ja Kotkasta Tallinnaan, silloiseen Leningradiin eli nykyiseen Pietariin, Riikaan ja Visbyhyn. Alusta remontoitiin ja uusittiin mittavasti 1980-luvun lopulla ja edelleen 1990-luvulla. Vuonna 1989 laivan vanha autokansi muutettiin 250 hengen kokoustilaksi ja ensimmäiselle kannelle rakennettiin viihtyisät saunatilat. Kristina Cruises teki aluksella 1990- ja 2000-luvuilla kansainvälisiä risteilyjä mm. Itämerellä, Vienanmerellä, Punaisellamerellä, Välimerellä ja Atlantilla aina Islantiin ja Grönlantiin asti.

Kuva
Matti Mattila

Kevättalvella 2001 Kristina Regina kunnostettiin taas perusteellisesti. Kaikki yleiset tilat ja hytit uudistettiin laivan henkeä arvostaen. Laivassa on nykyään 119 hyttiä ja 245 vuodepaikkaa. Ensimmäiselle kannelle rakennettiin saunan läheisyyteen pesula ja kuntosali. Maisemakahvila Navigaresta tehtiin jokaisen risteilyasiakkaan olohuone, jossa saattoi viettää aikaa hyvän kirjan ja seuran parissa. Viimeisen matkansa Kristina Regina teki joitakin vuosia sitten, kun se 10. lokakuuta vuonna 2010 seilasi Naantalin korjaustelakalle. Laiva entisöitiin tuttuihin Boren kellertäviin ja valkoisiin väreihin ja tuotiin Aurajokeen. Laiva kastettiin uudelleen M/S Boreksi ja kiinnitettiin lopulliselle paikalleen merikeskus Forun Marinumin museolaivojen viereen Linnankadulle.

Hotelli- ja ravintolalaiva Borea

Nykyään Bore-laiva tarjoaa monipuolisia ravintola- ja majoituspalveluita Turun kaupungin keskustan tuntumassa upealla paikalla Aurajoen ympäristössä. Laivassa voi nauttia hyvästä ruuasta monissa eri ravintoloissa ja kahviloissa. Kattavat ja nykyaikaiset kokoustilat soveltuvat niin suurille kuin pienillekin ryhmille ja kokousten lomassa voi tehdä vaikkapa museovierailun komentosillalle. Menneiden aikojen eli 60-90-lukujen ryökerhotunnelmaa voi muistella Manööverissä ja tanssin makuun pääsee Ankkuri Barissa. Boren tehtävänä onkin tuottaa uusia mielenkiintoisia elämyksen siinä samassa, kun laiva toimii majoitus-, tapahtuma- ja kokouspaikkana. Hotelli- ja ravintolalaiva Borean hytit sijaitsevat viidellä kannella useassa eri hinta- ja laatuluokassa. Alemmilla kansilla on 43 suihkulla ja omalla WC:llä varustettua hyttiä, ja majoitukseen sisältyy runsas ja maittava aamiainen sekä aamusauna. Yöni historiallisella laivalla oli mitä parhain ja kaikin puolin onnistunut. Voin kokemuksesta lämpimästi suositella laivahostel Borean edullista majoitusta aina, kun Turkuun suuntautuu päivää pidempi matka.

Julkaistu lauantaina 12.10.2013 klo 10:10 avainsanoilla historia, loma, matkailu ja museot.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 182
Seuraava
Sunnuntaikävelyllä