Hinnoittelutasarvo

Kuluttajavirasto ja tasa-arvovaltuutettu ovat tänään antaneet tiedotteen partureiden ja kampaamojen laittomista hinnastoista. Yhä edelleen hiusala hinnoittelee palveluitaan sukupuolen mukaan. Hinnastoissa näkee yleisesti tukanleikkuun hintoja erikseen miehille ja naisille. Hinnoittelu suosii miehiä, sillä pääsääntöisesti naisasiakkaiden toimenpiteistä veloitetaan enemmän. Ensimmäisen kerran viranomaiset ovat muistuttaneet hinnastojen lainmukaisuudesta parturi- ja kampaamoyrittäjiä jo vuonna 2006, mutta muutokset hinnastoissa ovat olleet hitaita. Kannanotossa todetaan, että parturi- ja kampaamoyrittäjät voivat vapaasti valita, millaista palvelua asiakkailleen tarjoavat. Palvelut pitää kuitenkin hinnoitella hiuksille tehtävän toimenpiteen, ei asiakkaan sukupuolen perusteella. Palvelun vaatiman työmäärän lisäksi hintaan saa vaikuttaa esimerkiksi tekijän ammattitaito, työn vaativuus, käytetyt aineet ja liikkeen sijainti.

Kannanotto ilmestyi tänään kuin kreivin aikaan. Iltapäivällä näin parturi-kampaamo Linda Öhmanin suoramainoskirjeen, jossa isoilla kirjaimilla komeili avajaistarjous: "Leikkaus miehet 20 €, naiset 25 €." Olisiko tämä mainos voinut enää tulla parempaan aikaan? Sukupuoleen perustuva hinnoittelu on kielletty sekä EU-direktiivissä että Suomen tasa-arvolaissa. Kuluttajalla on myös mahdollisuus vaatia syrjinnästä tuomioistuimessa hyvitystä. Tuomioistuin voi tuomita tasa-arvolakia rikkoneen yrityksen hyvitykseen. Tasa-arvovaltuutettu voi tarvittaessa viedä tasa-arvolain vastaisen hinnoittelun tasa-arvolautakunnan käsiteltäväksi. Tasa-arvolautakunta voi kieltää syrjivän hinnoittelun jatkamisen sakon uhalla. Syrjintä elinkeinotoiminnassa sukupuolen perusteella on kielletty myös rikoslaissa.

Julkaistu Tuesdayna 25.5.2010 klo 17:12 avainsanalla markkinointi.

Edellinen
Päiväretkiä
Seuraava
Pullavanukas