Helsinki-risteilyt

Yllättävästi aikaistunut kesä näin kevään loppumetreillä on ainakin Helsingissä näyttänyt tänään parhaita puoliaan. Lämpötila oli aamulla kivunnut jo 18 asteeseen ja puolenpäivän jälkeen elohopea oli kohonnut hellelukemiin. Alkuiltapäivästä koko lailla pilvettömältä taivaalta porottanut aurinko on lämmittänyt ilman 25 asteeseen. Ulkona tarkenee siis kesävetimissä, ja kesävaatetus olikin yleinen näky tänään pääkaupungin katukuvassa. Kaikkialla keskustassa oli valtavasti väkeä, kun siellä täällä oli meneillään jos jonkinlainen tapahtuma. Jossakin joku työnsi vaalimainoksia ohikulkijoiden käteen ja toisaalla väki kauppasi siivouspäivän kunniaksi ylimääräisiä tavaroitaan pop up -kirpputoreilla. Rautatientorilla riitti niin ikään hyörinää, kun Maailma kylässä -festivaali oli vallannut koko toriaukean ja vieläpä viereisen Kaisaniemenpuistonkin. Kuuma päivä tosin pani miettimään, mihin kaikkialle sitä saattoi ehtiä aikaansa kuluttamaan.

Kuva
Matti Mattila

Huomenna sunnuntaina on europarlamentin varsinainen vaalipäivä. Äänestämässä kannattaa käydä upeista kesäilmoista huolimatta, sillä toimitukseen saa tuskin kulumaan edes kymmentä minuuttia ja aikaa jää varmasti muillekin kesäaskareille. Jos kaikesta huolimatta nyt tekemisen puute iskee, niin ainahan voi hypätä kesäiselle risteilylle Helsingin edustalle. Tällaiset kelit jos mitkä ovat parhaat mahdolliset lyhyelle kierrokselle hienojen paattien kyydissä. Samalla voi kuitata ruokailun syömällä hyvin laivalla, jossa tarjolla on usein herkullistakin herkullisempi merilounas. Helsingissä risteilee useampikin varustamo ja kesäaikana lähtöjä on päivän aikaan useita. Laivojen reitit vaihtelevat ja kuljettavat matkustajat yleensä jokin teeman ympärillä. Matka kestää tavanomaisesti noin tunnista kahteen, ja hinnat ovat kohtuulliset noin pari kymppiä henkilöltä. Helsinki on kaunis kesäkaupunki, jossa varmasti riittää ohjelmaa kaikille.

Sightseeing-risteilyjä Helsingissä

  • Strömma järjestää Kaunis Kanavareitti -risteilyjä saaristossa. Matkan kesto on 1½ tuntia ja lippu maksaa 22 € aikuisilta ja lapsilta (7-16 v.) 10 €.
  • IHA-Lines Oy järjestää useita risteilyjä, joista Ihana Itäsaaristo ja Linnoitusten Helsinki kestävät 1½ tuntia ja Iltaristeily Itäsaaristoon 2½ tuntia. Erikoisretki Kuivasaaren linnakkeelle kestää 3½ tuntia. Varustamo järjestää myös maukkaita lounasristeilyjä kaksi kertaa päivässä.
  • Royal Line järjestää Helsinki Sightseeing -risteilyjä useita kertoja päivässä. Matka kestää 1½ tuntia ja maksaa 22 €. Suositussa noutopöydässä voi ruokailla 16 € hintaan Kuningattaren herkkupöydässä tai vähän arvokkaammin Sofia Magdalenan herkkuhetken 26 eurolla.

Julkaistu lauantaina 24.5.2014 klo 14:50 avainsanoilla huvit, kaupunki, loma ja matkailu.

Edellinen
Jäähyväiset Arppeanumille
Seuraava
Tähtishakki - osa 24