Helsingin uusi museo

Kesä on erinomaista aikaa koluta museoita. Samalla voi poiketa hellettä pakoon mukavasti ilmastoituihin sisätiloihin ja siinä samassa muutenkin virkistäytyä. Helsingin keskustassa aivan Senaatintorin laidalla on avattu keväällä uusi museo. Käväisin tänään Museokorttelissa, jossa oli keskipäivän aikaan täysi hyörinä päällä. Turisteja tulvi kuvaannollisesti ovista ja ikkunoista. Museokompleksi vaikutti ensi alkuun himean sokkeloiselta paikalta, kun vanhoja kiinteistöjä oli yhdistetty uusiin rakennelmiin. Käytäviä ja portaikkoja sekä monia oviaukkoja tuntui riittävän. Varmaankin uusi museo on lasten mieleen jännittävänä seikkailupaikkana, jossa tosin on muutoinkin paljon tekemistä lapsille.

Museoitu olohuone
Kuva
Matti Mattila

Helsingin kaupunginmuseon uudessa näyttelytilassa on mukava ja tilava aula katutasossa. Aulassa on paljon istuimia, jakkaroita, säkkituoleja ja jopa muutama keinutuolikin, joissa voi levähtää museovierailun aikana tai muutoin vain shoppailun lomassa. Omien eväidenkin syöminen taitaa onnistua tämän ison olohuoneen pöytien äärellä. Museon kolmessa kerroksessa on meneillään useita näyttelyitä. Erittäin mielenkiintoinen näyttely on Aikakone, joka vie valokuvaajana tunnetun Signe Branderin (1869-1942) Helsinkiin 1900-luvun alkuun. Hieno panoraamakuva Kallion kirkon tornista on vuodelta 1912 ja siitä näkee, miten Pitkänsillan takainen kaupunki on kehittynyt sadassa vuodessa. Museoon on vapaa sisäänpääsy ja kahvilassa voi nauttia kupillisen kahvia sekä tehdä ostoksia museokaupassa.

Julkaistu tiistaina 26.7.2016 klo 16:45 avainsanalla museot.

Edellinen
Siivouskomeron taustaverhoilu
Seuraava
Anttilan alennusmyynti