Helppo sipulikeitto

Kuva
cbn Laissez Fare

Viime perjantaina olin syömässä eräässä iltatilaisuudessa. Pääruokana oli metsästäjän pihvi jauhelihasta ja alkuruuaksi tarjoiltiin täyteläinen sipulikeitto krutonkien kera. Keitto oli oikein maukas samoin kuin pääruokakin, ja siitä tuli mieleeni kaivaa esille sipulikeiton resepti. Käteeni osui viikonloppuna kuin tilauksesta Marttojen vuoden ensimmäinen jäsenlehti, jonka ruokaosiosta löysin helpon sipulikeiton ohjeen. Herkullinen soppa syntyy suhteellisen yksinkertaisista aineksista eikä vaadi kovin pitkää kokkausaikaakaan. Monipuolisemman keitoksen saa aikaiseksi raaka-aineita varioimalla, mutta helpolla liemellä kotikokki pääsee alkuun.

Helppo sipulikeitto

  • 700 g sipulia
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • 2-3 rkl öljyä
  • 1 l liha- tai kasvislientä
  • 1 laakerinlehti
  • 8-10 kokonaista mustapippuria
  • ½ tl timjamia
  • ripaus suolaa tarvittaessa

Kuori sipulit ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Kuullota viipaleet rasvassa kattilassa. Kaada päälle liemi ja lisää mausteet. Anna kiehua ainakin puoli tuntia. Sipulikeitto paranee haudutettaessa, joten kattila voi porista liedellä hiljalleen pitempäänkin. Tarjoile ja ripottele päälle tuoretta timjamia. Halutessasi voit lisätä joukkoon kruntokeja eli pieniä ruskistettuja leipäkuutioita.

Julkaistu maanantaina 30.1.2017 klo 17:22 Ruokaohjeet-luokassa avainsanalla ruoka.

Edellinen
Kevätmuodin ensi tuulet
Seuraava
Vapaat valokuvat