Haaksirikko ulapalla

Matkustajalaiva lähti satamasta kohti sokkeloista Karibian saaristoa. Laivaan oli ahtautunut satamäärin matkustajia, jotka olivat aloittaneet loman risteilijällä ja entisaikojen merirosvoistaan tunnettujen Karibian saarien lomassa. Sää oli mitä mainioin ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Risteilyvieraat olivat jo alkaneet viihtyä laivalla, jossa riitti ajanviettoa kaikenlaiseen mielitekoon. Tunnelma oli katossa ja pian ensimmäinen matkapäivä alkoi kaartua kohti iltaa. Yön aikana merelle nousi alueelle tyypilliseen tapaan äkkiarvaamatta kova myrsky. Muutamat matkustajat ehtivät jo hätääntyä laivan keinahdellessa uhkaavasti valtavassa aallokossa. Kapteeni päätti rauhoitella vieraita ja kuulutti vaaran olevan olematon. Kuinka ollakaan myrsky sen kuin vain yltyi ja aalto toisensa jälkeen piiskasi risteilylaivaa. Yllättäen ulapalta saapui niin suuri aalto, että laiva lopulta kallistui ja alkoi upota. Osa matkustajista ehti pelastusveneisiin kun taas muutamat hyppäsivät yli laidan ja jäivät veden varaan, näiden mukana myös viimeiseksi laivalle jäänyt kapteeni. Onni onnettomuudessa kapteeni kuitenkin selvisi rytäkästä ja alkoi uida. Kohtapuoliin hän saavutti muutamia haaksirikkoisia, jotka huomasivat kapteenin uivan vierelleen. He seurasivat kapteenin esimerkkiä ja alkoivat uida hänen rinnallaan. Muutaman tovin kuluttua eräs pelastautuneista kysyi kapteenilta, oliko maihin vielä pitkä matka. Tähän kapteeni vastasi, että hänellä on sekä hyviä että huonoja uutisia. Pelastuneet matkustajat jäivät jännittyneinä odottamaan uutisia.

- Ensin hyvät uutiset: matkaa on jäljellä enää kilometri. Sitten huonot uutiset: suunta on alaspäin.

Julkaistu sunnuntaina 10.7.2011 klo 17:37 avainsanalla vitsit.

Edellinen
Pyöräretki
Seuraava
Vive la Vie