Google-kuvahaku

Kuvien etsiminen netistä voi toisinaan olla työlästä. Haettava kuva pitäisi pystyä kuvailemaan sanallisesti, jotta hakukone voisi ehdottaa tuloksia. Vastaavasti tuntematonta valokuvaa voi olla vaikeaa kuvailla, jos kuvauskohteesta ei ole ole mitään tarkkoja tietoja. Googlen kuvahaku voi auttaa tunnistamaan vanhoja valokuvia. Uudistettuun kuvahakuun voi yksinkertaisesti vetää valokuvan omalta koneelta ja pudottaa sen hakusivulle, jolloin hakukone lataa kuvan Googlen palvelimelle ja tarjoaa sitten parhaimpia arvauksia kuvauskohteesta.

Kokeilin kuvahakua valokuvallani Senaatintorilta. Pudotin kuvan hakusivulle, mutta hetken kuluttua ruutu pimeni ja selaimeen ilmestyi virheilmoitus. Latasin sivun uudelleen ja hakutulos ilmestyi. Kuvahaku tunnisti valokuva oikein ja arvasi sen esittävän Helsingin tuomiokirkkoa.

Kokeilin hakua myös muutamaan valokuvaan, jotka ostin aikoinaan Hietalahden kirpputorilta. Olin skannannut kuvat vanhoilta dioilta, ja niiden laatu ei ollut kovin kaksinen. Vaatemuodista päätellen kuvat lienevät varhaiselta 1970-luvulta ja ounastelen, että ne on otettu vanhassa Itä-Saksassa tai jossakin Baltian maassa. Googlen kuvahaku on näppärä väline ja voi joskus auttaa tuntemattomien valokuvien tunnistamisessa.

Julkaistu maanantaina 4.7.2011 klo 18:21 avainsanoilla Internet ja valokuvaus.

Edellinen
Uskaltaudu Ukkoon
Seuraava
Kiinalainen luotto