Google Chrome

Google Chrome

Maailmalla kohistaan uudesta selainuutisesta. Hakukonejätti Google on julkistanut oman selaimensa. Kaikessa hiljaisuudessa valmistettu uutuus tuli kaiken kansan tietoisuuteen ikään kuin "vahingossa", sillä ensikosketuksen yllättävään uutiseen sai viikonloppuna julkaistusta sarjakuvasta. Google Chromeksi ristitty selain sekoittaa varmasti selaintuotteiden pakkaa. Viime vuosisadalla koettu hurja selainsota Microsoftin Internet Explorerin ja Netscapen välillä päättyi Microsoftin murskaavaan voittoon. Explorer on siitä lähtien hallinnut lähes suvereenisti selainmarkkinoita. Vasta muutaman viime vuoden ajan tätä monopoliasemaa on hätyyttänyt Mozillan suosittu Firefox-selain. Jossakin vaiheessa jopa väläyteltiin uuden selainsodan mahdollisuudesta. Firefoxin uskottiin haastavan Explorer, mutta vielä toistaiseksi puntit ovat jotakuinkin tasan. Blogini lukijoista 49,75 % käyttää Exploreria ja 43,65 % Firefoxia. Loput 6,6 % jakaantuu pienempien selainvalmistajien kesken, joista varteenotettavimmat ovat Opera ja Safari.

Googlen selaimen uskotaan nyt puolestaan yrittävän haastaa Microsoftin selainherruus. Ensimmäiset uutiset Chromen käyttäjäkokemuksista ovat olleet päällisin puolin positiivisia, vaikka mahtuuhan sekaan aina jokin soraäänikin. Iltapäivällä uutisointi keskittyi Googlen käyttöehtojen 11. pykälään, jonka epäillään loukkaavan tietosuojaa, yksityisyyden suojaa ja monia muita oikeuksia. Näistäkin varoituksista huolimatta olin ensimmäisten joukossa kokeilemassa uutukaista. Ensivaikutelma oli köyhä. Chrome on varmasti teknisesti äärimmäisen edistyksellinen tuote, mutta käyttäjän kannalta siitä puuttui yhtä ja toista. Jo tutuksi käynyttä vasemman pystypalstan kirjanmerkki-ikkunaa ei tuntunut löytyvän uudesta selaimesta. Luonnollisesti monet Firefoxiin saatavat liitännäiset loistivat vielä tässä vaiheessa poissaolollaan.

Julkistuksessa on kyse ennen kaikkea hypestä. Vannoutuneet Microsoftin tuotteiden boikotoijat ottavat uuden vaihtoehdon ehkä kiitollisuudella vastaan. Toisaalta Firefox on saavuttanut jo erittäin vahvan jalansijan, ja moni miettiikin nyt syitä vaihtaa Googlen tarjoamaan välineeseen. Itse ainakin aion vielä odottaa jonkin aikaa. Käyttöehtojen pykälät kieltämättä huolestuttavat ja ovat saanet minut miettimään tarvetta vaihtaa tuttua ja turvallista Firefoxia. Mahdollisesti syntyvässä selainsodassa taitaa suurin häviäjä olla täysin syytön osapuoli eli tässä tapauksessa Mozillan Firefox. Jos Google saa vahvistettua asemiaan uskottavana selaintoimittajana, voi se olla Firefoxin loppu. Microsoft tuskin luopuu omista markkinaosuuksistaan ilman kamppailua. Nähtäväksi jää, miten kisassa tulee lopulta käymään.

Julkaistu keskiviikkona 3.9.2008 klo 18:05 avainsanalla Internet.

Edellinen
Paholaisen kammio
Seuraava
NetBeans UML