Freesound.org

Uudessa ja vain alta vuoden vanhassa kotitietokoneessani pyöri lähes alusta asti eli siis vajaan vuoden ajan Microsoftin Windows Live Mail -sähköpostiohjelma. Ajattelin viime kesänä ohjelmaa asentaessani, että natiivi Microsoft-sovellus olisi parasta Windows-ympäristössä. Vuoden käytön jälkeen olin tullut toisiin ajatuksiin. Ohjelma tuntui olevan melko buginen tai sitten ongelmat johtuivat jostain muusta. Melkein alusta asti sovellukselle tuotti melkoisia vaikeuksia saada yhteys Outlook.com-pilvessä olleeseen kalenteriini. Välillä yhteys ja synkronointi toimikin, mutta enimmät ajat Mail-clientti ilmoitteli yhteysongelmista Microsoftin palvelimelle. Sikäli ongelma tuntui melko nurinkuriselta, kun kaikki palvelut ja ohjelmistot olivat Microsoftin tuottamia, joten luulisi niiden nyt pelaavan yhteen. Toinen ongelma liittyi itse sähköpostitoimintoihin. Aika ajoin Maililla oli suuria vaikeuksia saada yhteys eri sähköpostipalvelimiin ja ongelmat näyttivät olleen satunnaisia. Niitä ilmeni välillä jonkun toisen palvelimen kanssa ja taas jonkun muun kanssa. Yleensä näistä murheista pääsi eroon sulkemalla ja käynnistämällä ohjelman uudelleen.

Freesound.org

Kesällä lopulta kyllästyin jatkuviin päänvaivoihin ja vaihdoin Mail-ohjelman Mozillan Thunderbirdiin. Live Mail -client sai luvan lähteä koneestani ja tilalle tuli näppärä myrskylintu, jonka käyttöönotto sujui ongelmitta ja kohtalaisen nopeasti. Kaikkiaan seuraan kymmentä eri postilaatikkoa, joten hyvä postiohjelma on tarpeen. Viritettyäni kaiken kuntoon alkoi postilaatikoihin valua ensimmäisiä viestejä. Saapumisesta kuului kaiuttimista tuttuun tapaan myös äänimerkki, johon tosin olin niin ikään kyllästynyt ja kaipasin jo vaihtelua. Äänimerkkikin sai siis päivityksen, kun kerran lähdin laittamaan sähköpostiasiani kuntoon. Sopivan miellyttävän ja mukavan äänimerkin etsiminen netin pohjattomasta suosta oli aluksi toivotonta. Muutamia ilmaisia äänileikkeitä jakavia sivustoja kokeiltuani päädyin lopulta Freesound.org-sivustolle.

Löysin vaivattomasti tukun äänimerkkejä muutamalla hakusanalla Freesound-sivustolta. Kuuntelin joitakin mielenkiintoisia näytteitä, kunnes päädyin FoolBoyMedia-nimisen käyttäjän äänikokoelmaan. Sieltä löysin juuri sopivan Notification Up I -äänimerkin saapuneelle sähköpostille Notifications Pack -kokoelmasta. Kaiken lisäksi leikettä voi käyttää vapaasti Creative Commons  -lisenssillä, joten lopulta se sitten päätyikin uudeksi äänimerkiksi. Freesound.org tuntuu muutenkin mainiolta sivustolta, josta löytyy jos jonkinlaisia ääniä kaikenlaiseen käyttöön. Äänien lataaminen omalle koneelle edellyttää kylläkin rekisteröitymistä, mutta sekin on ilmaista ja pieni vaiva hyvästä sisällöstä. Sivustolle voi kuka tahansa ladata omia ääniä muiden käyttöön, joten Freesound on tässä mielessä erinomainen äänitiedostojen vaihtokeskus.

Julkaistu Wednesdayna 6.8.2014 klo 17:21 Sivustot-luokassa avainsanoilla Internet ja ohjelmistot.

Edellinen
Skrolli-spesiaali
Seuraava
Farkkuopas