Fingerpori

Jarla, Pertti: Fingerpori

Kotimainen sarjakuva elää ja voi hyvin, vaikka maailmalta pukkaa jatkuvasti värikkäitä ja kiehtovia sarjakuvaseikkailuja. Osa elää vain hetken kun taas toiset jatkavat ilmestymistään vuodesta toiseen. Suomalainen sarjakuvatarjonta on kansainvälisesti verrattuna monipuolista ja rikasta. Viimeisin hankintani kotimaisen sarjakuvan rintamalla on hauska ja suomen kielen erikoisuuksia onnistuneesti käyttävä Fingerpori. Albumissa seikkailee joukko Fingerporin kaupungin asukkaita, jotka joutuvat mitä koomisimpiin tilanteisiin. Sarjan isä Pertti Jarla kikkailee äidinkielemme kukkasilla. Eräskin sankari huokailee kahvilassa inhoavansa krapulapäiviä. Viereisessä pöydässä istuu Päivi, joka ei tahdo ymmärtää, mitä vikaa hänessä on. Tällaiset nokkelan osuvat ilmaisut värittävät Jarlan erinomaista albumia ja haastavat lukijan hoksottimia. Joitakin heittoja pitää aivan oikeasti miettiä ennen kuin purskahtaa nauruun.

Fingerpori on mainioiden vuorosanojensa lisäksi laadukkaasti kuvitettu. Värisarjojen sekaan ovat mahtuneet myös mustavalkoiset jaksot. Monet muistanevat Jarlan sarjat Ilta-Sanomista, jossa niitä esitettiin nimellä Karl-Barks-Stadt. Sittemmin sarja on esiintynyt Fingerporin nimellä Hesarissa ja odotettavissa on, että hupailua saadaan lukea myöhemmin myös muista lehdistä. Arktisen Banaanin kokoama kovakantinen albumi on kuitenkin hieno lisä kirjahyllyssä muiden huippulaadukkaiden sarjakuva-albumien rinnalla.

Jarla, Pertti

Fingerpori

ISBN
9789525602845
Kustantaja
Arktinen Banaani

Julkaistu keskiviikkona 22.10.2008 klo 18:44 Sarjakuvat-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Validointia ja siivousta
Seuraava
Ei vaalimainoksia, kiitos