Esimerkki asiakaspalvelusta

Olimme viikonloppuna kyläilemässä mummolassa. Nykyään myös isovanhemmilla on kaikki kodin mukavuudet, kuten kotiteatterit ja tietokoneet. Jos aika alkaa käydä pitkäksi, voi helposti kuluttaa iltaansa kodin viihdekeskuksen äärellä. Mummolan viihdekeskukseen kuului eräs Matsui-merkkinen DVD-pyöritin. Laite oli toiminut moitteettomasti ne muutamat kerrat, jolloin sitä oli käytetty viimeisen vuoden aikana. Vanhemmat eivät juuri DVD-elokuvia katsele, joten konettakaan ei ollut pahemmin käytetty. Enimmäkseen laitetta käytti kyläilevä jälkikasvu. Viime viikonloppuna kone kuitenkin lakkasi toimimasta. Kelkka ei tullut enää kokonaan ulos ja pyöritin piti epäilyttävää surinaa. Muutaman kerran painelin kauko-ohjaimen nappuloita ja yritin saada kelkan kokonaan ulos. Lopulta se suostuikin ulos koko mitallaan, mutta ei enää mennyt takaisin sisään.

Aikani siinä sitten yritin saada laitetta pyörittämään elokuvaa ja lopulta se onnistuikin. Siirsin nimittäin laitteen television viereen, jonka jälkeen levy meni sisään ja elokuva alkoi. Saimme katsottua elokuvan enemmittä murheitta, vaikka ennenkuulumaton äänekkäämpi surina hieman huolestuttikin. Tiistaina palautimme DVD-pyörittimen takaisin Giganttiin, josta se oli ostettu. Ystävällinen huoltohenkilö totesi laitteen vialliseksi ja muitta mutkitta palautti maksamamme rahat. Matsuin takuu oli umpeutunut jo tammikuussa, joten takuun piikkiin tämä ei mennyt. Meidän ei myöskään tarvinnut vedota kuluttajansuojalain pykälään 12, jossa todetaan liian lyhyen käyttöiän olevan lainmukainen virhe. Laite oli nimittäin vain puolitoista vuotta vanha ja jo tiensä päässä. Kuluttajalla on täysi syy olettaa, että kodin elektroniikka toimii vähintään 3-4 vuotta.

Tyytyväisenä myyjäliikkeen suosiolliseen toimintaan ostimmekin uuden DVD-pyörittimen. Palauttamamme Matsui oli itse asiassa jo toinen DVD-pyöritin, sillä aivan ensimmäinen laite hajosi hieman vastaavalla tavalla vain muutaman kuukauden kuluttua ostosta. Tuolloinkin Gigantti tuli vastaan ja vaihtoi kyselemättä viallisen tuotteen uuteen. Vaikka Gigantti hoitikin asiakaspalvelun esimerkillisen hienosti, teimme tällä kertaa kaupat Citymarketissa ja valitsimme LG-merkkisen hieman kalliimman, mutta monipuolisemman laitteen. Toivottavasti tämä toimii edeltäjäänsä kauemmin. Aika näyttää, miten kestäväksi LG:n DVD-pyöritin osoittautuu.

Julkaistu keskiviikkona 8.8.2007 klo 17:47 avainsanoilla elokuvat ja shoppailu.

Edellinen
Kesähelle
Seuraava
Vinean arkkienkelit
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä