Päivät eivät ole veljeksiä. Vielä eilen eteläisessä Suomessa elettiin kauniissa ja aurinkoisessa syyssäässä, mutta yön aikana kaikki oli kääntynyt päälaelleen. Lähdin aamulla seitsemän aikoihin liikkeelle. Kenkien alla litisi märkä loska. Päivän mittaa lumisade sakeutui ja maa sai valkoisen vaipan päälleen. Muutamissa lehtipuissa oli vielä lehdet paikoillaan. Osa lehdistä oli yhä vihreitä, joten näky lumipeitteisistä lehtiään kannattelevista puista oli outo ja erikoinen. Julkinen liikenne Helsingissä sujui suhteellisen hyvin. Pääsin aamulla työmaalle itse asiassa ennätyksellisen nopeasti, kun osa autoilijoista oli jättänyt menopelinsä suosiolla kotiin ja kaduilla ja teillä oli tilaa. Paluumatkalla bussi oli jämähtää erään pysäkin eteen, kun renkaat sutivat tyhjää. Jännityksellä seurasin, miten bussin ja sen matkustajien lopulta käy, jos auto yhtäkkiä saa pitoa alleen lähtee liikkeelle. Aivan vieressämme meni nimittäin noin puolitoista metriä syvä oja, jonne bussi olisi voinut ajautua kohtalokkain seurauksin. Kuljettaja kuitenkin pakitti metrin ja sai auton taas eteenpäin.

Kaikilla ei tänään ollut onnea matkassa. Valtakuntaa järkytti suru-uutinen heti aamulla, kun Raaseporissa oli kahdeksan aikaan sattunut tasoristeysonnettomuus, jossa puolustusvoimien maastokuorma-auto ja kiskobussi törmäsivät toisiinsa. Onnettomuudessa kuoli neljä ihmistä, joista kolme nuorta varusmiestä. Tällaiset uutiset pysähdyttävät miettimään asioiden tärkeysjärjestyksiä ja pohtimaan, miten turhia nämäkin menetykset olivat. Iltaan mennessä lumisade oli jo hieman laantunut, ja huomiseksi on luvassa poutaa. Yllättävän aikaisin talvi on liikkeellä, mutta tuskin tämä lumi maahan jää.