Uusi vuosi on päässyt mukavasti alkuun. Sää Etelä-Suomessa ei tosin ole juuri houkutellut ulkoilemaan. Tihkusade on taas pidätellyt sisätiloissa eikä kaupungillakaan ole näin vapaapäivänä oikein mitään tekemistä. Sen verran kävin ulkona, että pääsin jälleen todistamaan hyvinvointiyhteiskuntamme varjopuolia. Helsingin keskustassa rautatieaseman ja asematunnelin ympäristö oli laitapuolen kulkijoiden kansoittama. Tuntui pahalta katsella noita onnettomia ihmiskohtaloita humalapäissään, rääsyissään ja omassa liassaan rypevinä. Näky oli sen verran etova, että pian tuli kiire päästä niistä ympäristöistä pois. Otin siis ratikan ja läksi kotiin päin. Luonnollisesti rautatieaseman pysäkiltä vaunuun nousee usein joukko spurguja, jotka ovat matkalla joko Hakaniemeen tai Sörnäisiin. Tämä kerta ei tehnyt poikkeusta, ja tietenkin asiaan kuuluu, että matka tehdään ilmaiseksi.

No, näitä kokemuksia tulee taas riittämään tänäkin vuonna ja ne ovat niin tavanomaisia Helsingissä, etten taida tästä asiasta tämän enempää kantaa murhetta. Uusi vuosi tuo mukanaan usein uusia mahdollisuuksia. Kun elää päivän kerrallaan, saa jokaisen päivän tuntumaan kuin se olisi uusi seikkailu. Koskaan ei tiedä, mitä aamun jälkeen tapahtuu. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa tosin monet asiat ovat ennalta tiedossa. Toisille se on työpäivä, joillekin taas koulupäivä. Joka tapauksessa aivan taiteilijan vapautta ei moni pääse nauttimaan, ja siksipä tulevaisuus on useimmiten melko hyvin ennustettavissa. Ainakin suuremmat elämänkäänteet kukin osaa arvata. Säästä huolimatta vuosi vaihtui kommelluksitta ja talvea odotellessa päivät kulkevat taas kevättä kohti.