Jouluna on taas ollut aikaa kuunnella vanhoja klassikkolevyjä. Joululaulut sen sijaan alkoivat jo pitkästyttää, joten vaihdoin levylautaselle erään 1970-luvun parhaimmista levytyksistä. Paul McCartney Wings-yhtyeineen levytti vuonna 1973 paljon soitetun Band on the Run -älppärin. Levy kuuluu kieltämättä tämän ex-Beatlen parhaimpiin tuotoksiin. Sen kappaleet ovat popahtavia ja melodisia ja jäävät siksi helposti mieleen. Albumin ensimmäinen ja samalla nimikkokappale alkaa leppeästi, mutta muuttuu pian rytmiltään aivan toisenlaiseksi, raikkaaksi, mutta usean kuuntelukerran jälkeen yksitoikkoiseksi. Silti biisi on yksi soitetuimpia McCartneyn sävellyksiä yhä edelleen. Toinen levyn kappaleista on Jet, joka on vauhdikas ja niin ikään paljon esitetty kappale.
Levyn tekoon liittyy erikoinen historia. Entisenä Beatles-yhtyeen jäsenenä McCartney oli alkanut jo kyllästyä Britannian levystudioihin ja halusi vaihtelua. Hän pyysi levy-yhtiöltään EMI:ltä listan heidän kansainvälisistä studioista ja sattui löytämään eksoottisen studion Nigerian suurimmasta kaupungista Lagosista. Länsi-Afrikan ensimmäisen modernin studion oli perustanut eräs 1960-luvun kuuluisuus, rumpali Peter "Ginger" Baker vain muutamaa vuotta aiemmin. Baker oli muuttanut Nigeriaan vuonna 1971 oltuaan jo pitkään kiinnostunut afrikkalaisesta musiikista. McCartney ihastui välittömästi ajastuksesta äänittää seuraavan levynsä Afrikassa. Bändin oli tarkoitus matkustaa loppukesästä 1973, mutta vain paria viikkoa ennen lähtöä elokuun lopussa soolokitaristi Henry McCullough erosi yhtyeestä. Päivää ennen lähtöä yhtye koki toisen takaiskun, kun rumpali Denny Seiwell jätti bändin. Lopulta matkaan lähtivät vain Paul ja Linda McCartney sekä kitaristi Denny Laine.
Levytys alkoi syyskuussa 1973 primitiivisessä studiossa Lagosissa. Musiikkikriitikko Jerry McCulley kirjoittaa levyn arvostelussaan painajaismaisesta levytyksestä. Sen lisäksi, että studio oli lahoamispisteessä, aseistautuneet rosvot varastivat lukuisia demonauhoja. Koska Wings-yhtyeestä ei ollut jäljellä kuin osa, joutui Paul itse soittamaan monet instrumenttiosuudet. Levyllä hän soittaakin rumpuja, soolokitaraa, pianoa ja muita lyömäsoittimia. Nauhoitus saatiin lopulta valmiiksi lokakuussa, jolloin yhtye palasi Lontooseen. Alkeellisissa oloissa äänitetty materiaali viimeisteltiin ja levy julkaistiin joulukuun alussa samana vuonna 1973. Vuosien myötä älppäristä on julkaistu useita uusintapainoksia sekä 25-vuotisjuhlajulkaisu vuonna 1999. Baker menetti aikanaan studionsa ja suurimman osan rahoistaan ja väitti lisäksi McCartneyn itse asiassa vaatineen studion käyttöä Band on the Run -levyn äänitykseen.
Band on the Run -levy on yhä mestarillinen albumi. Monet sen kappaleista on lämmitetty uudelleen ja löytyvät nykyaikaisina sovituksina useilta McCartneyn myöhemmin julkaisemilta live-taltioinneilta. Yksi suosituimpia kappaleita nimikkosävellyksen lisäksi on Jet, joka nopeatempoisena ja melodisena on tarttuva. Unohtaa ei sovi myöskään Picasso’s Last Words (Drink To Me) -kappaletta, joka hauskalla tavalla yhdistää vanhan sävelmän Jet-biisiin. Levyn kansi on sisältönsä historian tavoin erikoinen. Kanteen on kuvattu pakomatkalla oleva joukko, josta voi löytää Paulin ja Lindan lisäksi kitaristi Denny Laineen. Kuvassa seisoo myös elokuvanäyttelijä Christopher Lee, joka muistetaan noilta ajoilta kultaisen aseen miehenä samannimisestä James Bond -elokuvasta vuodelta 1974.
Vuodet eivät ole kuluttaneet albumia. Se kuulostaa yhä edelleen erinomaiselta ja sen musiikkia on miellyttävää kuunnella ellei ajatuksella niin ainakin taustalla. Band on the Run lukeutuu kevyen musiikin helmiin ja on samalla osoitus Paul McCartneyn lahjakkuudesta. Tuotantoon liittyvistä vastoinkäymisistä huolimatta levystä on muodostunut ajan mittaan eräs 1970-luvun ikoneista.
Band on the Run
Paul McCartney & Wings
- Band on the Run
- Jet
- Bluebird
- Mrs. Vandebilt
- Let Me Roll It
- Mamunia
- No Words
- Helen Wheels
- Picasso’s Last Words (Drink to Me)
- Ninteen Hundred and Eighty Five