Piipahdimme keväisessä Turussa viettäen aurinkoista äitienpäivää viikonloppuna. Rauhallisessa kaupungissa on mukava käyskennellä, ja Aurajoen ranta on aina ihastuttava kävelyretken kohde. Kiersimme lauantaina pitkän lenkin torilta rantaa pitkin Port Arthurin kaupunginosaan. Se on yksi harvoista maassamme säilyneistä kokonaisista kaupunginosista, jossa voi vielä aistia lähes satavuotisen historian puutaloineen ja mukulakivikatuineen. Portsa, kuten paikalliset kaupunginosaansa kutsuvat, on nykyään asuintalojen tyyssija. Pienet kivijalkakaupat ovat kadonneet jo vuosikymmeniä sitten, ja osa entisistä liiketiloista on taidettu muuttaa asuinkäyttöön. Alueella oli ennen vilkasta, sillä lähes kaikki päivittäistavarat sai omasta lähipuodista aivan siitä kivijalasta tai enimmilläänkin vain muutaman korttelin päässä sijaitsevasta maito- ja lyhyttavarakaupasta. Kaukana ei ollut lihaliikekään paikallisesta postista puhumattakaan.

Kävelyreittimme varrelle osui iso avainnippu. Nipussa oli lukuisia avaimia, mm. auton avain kauko-ohjaimineen sekä elektroninen avain sähköiseen lukkoon. Mietimme hetken, kukakohan on mahtanut kadottaa avaimensa. Vaistomaisesti kokeilimme kauko-ohjainta, josko se olisi sopinut johonkin lähistöllä olevaan autoon ja siten ilmiantanut ehkä auton omistajan. Sillä tiedolla olisi päässyt mitä todennäköisemmin avainnipun omistajan jäljille. Yksikään auto ei kuitenkaan reagoinut, joten päätimme kiikuttaa avaimet löytötavaratoimistoon. Toimisto sijaitsee Turun poliisitalossa, joka olisi muutaman korttelin päässä kävelyreitistämme. Niinpä olimmekin hetken kuluttua päivystävän poliisikonstaapelin puheilla ja luovutimme avainnipun viranomaisten huostaan.

Käynti löytötavaratoimistossa ja koko tapahtumaketju oli tärkeä pedagoginen tapahtuma mukana seuranneelle nuorelle pojallemme. Tämä tapaus opetti hänelle mielenkiintoisella ja osin jännittävällä tavalla, miten kuuluu toimia löytäessään kadonneen arvoesineen kadulta. Luonnollisesti löydetyn tavaran omistaja voi maksaa löytäjälle palkkion, mutta me emme sitä tällä kertaa vaatineet. Jos joku on kadottanut kallisarvoiset avaimensa, on hän varmasti erittäin huolestunut ja joutuu pahimmassa tapauksessa uusimaan monet lukot. Tällaisten ikävien tapahtumien jälkeen on mielestäni kohtuutonta vaatia vielä löytöpalkkiota. Se on jo suuri palkkio, että avaimet joskus voivat vielä löytää omistajansa. Kenenkään vahingolla ei tulisi tällaisissa tilanteissa rikastua. Kansalaisten tulee auttaa toisiaan pyyteettömästi, kun kyseessä on näinkin pieni palvelus kuin vain kadonneen omaisuuden toimitus löytötavaratoimistoon. Nuorukaisemme oppi varmasti paljon tästä seikkailusta, ja toivottavasti omistajakin osaa kysellä kadonneita avaimiaan löytötavaratoimistosta.